Kauno, Kasperi

Ulkomaat

Ratko Mladic murtui itkuun

Julkaistu:

Sotarikoksista syytetty Ratko Mladic ei pystynyt pidättelemään tunteitaan, kun häntä lähdettiin viemään Haagiin.
Serbia luovutti Mladicin YK:n sotarikostuomioistuimeen tiistaina illalla.

Mladicin asianajajan mukaan hänen päämiehensä oli liikuttunut ja vuodatti kyyneleitä päästessään tapaamaan lähimpiä omaisiaan ennen lähtöä Serbiasta, kirjoittaa ruotsalaislehti Aftonbladet.

Oikeudenkäynnin valmisteluihin voi kulua jopa yli vuosi. Esimerkiksi Bosnian entisen serbijohtajan Radovan Karadzicin oikeudenkäynnin aloittamiseen meni 15 kuukautta. Hänet pidätettiin vuonna 2008.

Mladic majoitetaan Hollannissa 15 neliömetrin selliin, jossa hänellä on vuode, kirjahylly, pesuallas ja vessa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vangit saavat liikkua vapaasti rakennuksen yhdessä kerroksessa päivisin, mutta yöksi heidät lukitaan selleihin. Yhteisissä tiloissa on suihkut, oleskeluhuone ja pesutupa.

He voivat myös opiskella tunnin ajan päivässä muun muassa englantia, tietotekniikkaa ja taidetta. Käytössä ovat myös kuntosali ja terveyskeskus.

Scheveningenin vankilassa on Mladicin ja Karadzicin lisäksi muitakin tunnettuja henkilöitä kuten Liberian ex-presidentti Charles Taylor.

Mladic vei kukkia tyttärensä haudalle

Serbian viranomaiset veivät Mladicin lentokentälle pian sen jälkeen, kun hänen valituksensa oli hylätty.

Ennen lähtöään Mladic päästettiin käymään hautausmaalla Serbian pääkaupungissa Belgradissa. Poliisien vartioimana hän laski kukkia tyttärensä Anan haudalle. Tytär teki itsemurhan vuonna 1994.

Mladic tapasi myös vaimonsa, poikansa ja lapsenlapsiaan.

Bosnian sodan kenraalia syytetään kansanmurhasta ja muista rikoksista vuosina 1992–1995. Srebrenicassa serbijoukot tappoivat 8000 muslimia. Häntä syytetään myös Sarajevon piirityksestä, joka kesti yli kolme ja puoli vuotta.

Tuhannet serbit osoittivat jälleen mieltään Mladicin luovuttamista vastaan. Bosnian serbitasavallassa noin 10000 ihmistä syytti presidentti Boris Tadicia maanpetturuudesta.

– Boris, tapa itsesi, säästä Serbia, jotkut mielenosoittajat huusivat.

– Eurooppa ei voi sanoa meille, kuka on rikollinen ja kuka on sankari. Ratko, pidä pintasi!

Sunnuntaina 10–15000 ihmistä osoitti mieltään Mladicin puolesta Belgradissa ja noin 180 mellakoijaa pidätettiin.

Serbiassa viime torstaina pidätetty Mladic pakoili oikeutta 16 vuotta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    3. 3

      Anni, 29, joutuu kuulemaan hävyttömiä kommentteja sekä miehiltä että naisilta – ”Tahtoisin upottaa naamani noihin munkkeihin”

    4. 4

      Nämä seksiväitteet sinäkin olet varmasti kuullut – mutta ne eivät ole totta

    5. 5

      Iso F1-paukku – Max Verstappen teki jatkosopimuksen Red Bullille

    6. 6

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    7. 7

      Ruostumattomaan teräkseen jää helposti tahroja – verraton siivousvinkki pitää keittiön kiiltävänä

    8. 8

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    9. 9

      Raqqa on julistettu ”täysin vapautetuksi” – tältä näyttävät Isisin vankiselleiksi muuttamat pukuhuoneet nyt

    10. 10

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Astronautit kävelevät avaruudessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    3. 3

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    4. 4

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    5. 5

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    6. 6

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    7. 7

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    8. 8

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    9. 9

      Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

    10. 10

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    3. 3

      Anni, 29, joutuu kuulemaan hävyttömiä kommentteja sekä miehiltä että naisilta – ”Tahtoisin upottaa naamani noihin munkkeihin”

    4. 4

      Nämä seksiväitteet sinäkin olet varmasti kuullut – mutta ne eivät ole totta

    5. 5

      Iso F1-paukku – Max Verstappen teki jatkosopimuksen Red Bullille

    6. Näytä lisää