Katri, Kaija

Ulkomaat

Koirat pelastavat auton alle jääneitä lajitovereitaan moottoritieltä - katso uskomattomat videot

Julkaistu:

Koira raahasi henkensä kaupalla toisen ruumiin pois vilkkaalta moottoritieltä. Toinen pysäytti liikenteen emonsa loukkaannuttua.
Liikenteenvalvontakamerat tallensivat uskomattomat eläintarinat moottoriteillä Chilen Santiagossa ja Yhdysvaltojen New Yorkissa. Toisessa oli onnellinen loppu, toisessa tiettävästi huonompi.

Santiagossa koditon sekarotuinen koira seikkaili pitkään moottoritiellä autojen seassa pyrkien auton alle jääneen lajitoverinsa luokse. Se onnistui ja lähti raahaamaan elottoman oloista toista koiraa turvaan.

Koira onnistui kuin onnistuikin mahdottomalta vaikuttaneessa yrityksessä. Kun se oli päässyt monikaistaisen tien reunaan, tietyöntekijät tulivat hätiin.

Joissain videoselostuksissa todetaan, että loukkaantunut koira olisi jäänyt eloon. Uutistoimisto AP:n tietojen mukaan se kuitenkin kuoli.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Chileläinen tv-kanava näytti kameroiden kuvaa lähetyksessään. AP:n uutisen mukaan monet ihmiset ilmaisivat sen jälkeen halunsa ottaa kodittoman sankarikoiran hoitoonsa.

Koira oli kuitenkin vipeltänyt tietyöntekijöiltä karkuun eikä sitä ole sen jälkeen näkynyt.

Katso chileläiskoiran uroteko tästä.

Onnellisempi loppu oli New Yorkissa. Siellä hätääntynyt labradorinnoutajan onnistui pysäyttämään liikenteen suojellessaan moottoritiellä auton alle jäänyttä emoaan.

Koira esti autoja käyttämästä kokonaista yhtä kaistaa, eikä ollut päästää ketään emonsa lähelle.

Paikalle tullut virkavalta onnistui rauhoittamaan hädissään olevan koiran. Sen emon jalka oli katkennut.

Emolle annettiin kipulääkettä, ja virkavalta toimitti sen hellävaroen hoidettavaksi. Katso Fox Newsin videoraportti tapauksesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      17 hurjaa sekuntia saivat hiihtolegenda Harri Kirvesniemen pyörittelemään päätään – ”En muista nähneeni tuollaista”

    3. 3

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    4. 4

      Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

    5. 5

      USA:n ulkoministeri Rex Tillerson ei lähetä korkeimpia virkamiehiään Intiaan – CNN: Syynä Ivanka Trump

    6. 6

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    7. 7

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    8. 8

      Mies putosi moottoriveneestä – löydettiin hukkuneena

    9. 9

      Pekka Rinne teki suomalaista NHL-historiaa

    10. 10

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    2. 2

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    3. 3

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    4. 4

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    5. 5

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    6. 6

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    7. 7

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    8. 8

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    9. 9

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    10. 10

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      17 hurjaa sekuntia saivat hiihtolegenda Harri Kirvesniemen pyörittelemään päätään – ”En muista nähneeni tuollaista”

    3. 3

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    4. 4

      Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

    5. 5

      USA:n ulkoministeri Rex Tillerson ei lähetä korkeimpia virkamiehiään Intiaan – CNN: Syynä Ivanka Trump

    6. Näytä lisää