Sebastian

Ulkomaat

Jälleenrakennus alkoi Japanin tuhoalueella

Julkaistu:

Koillisjapanilaisessa Rikuzentakatan kaupungissa evakuointikeskuksen viereen alkoi maanantaina nousta väliaikaisia asuntoja maanjäristyksen ja tsunamin uhreille.

Viranomaiset toivoivat, että ylikuormitetuissa evakuointikeskuksissa matoilla nukkuneet ihmiset pääsivät muuttamaan tilapäisiin asuntoihin kuun loppuun mennessä.

- Heillä ei ole minkäänlaista yksityisyyttä. He eivät voi edes venytellä jalkojaan öisin pelkäämättä, että he osuvat vieressä nukkujaan, sanoi Tsutomu Nakai paikallisesta lukioon perustetusta evakuointikeskuksesta.

Koulun tiloihin on ahdettu tuhat kotinsa menettänyttä.

Fukushiman ydinvoimalassa toiveikkuutta herätti se, että kaikkiin voimalan reaktoreihin oli saatu vedettyä sähkökaapelit. Yhdessä yksikössä jäähdytyspumput saatiin myös käynnistettyä.

Voimalassa työskenteleviä miehistöjä jouduttiin kuitenkin väliaikaisesti evakuoimaan, kun kolmosreaktorista alkoi nousta savua tai höyryä. Kun savu tyrehtyi kolmosreaktorilta, toistui sama kakkosreaktorilla.

Pelot radioaktiivisesta saastumisesta ovat saaneet Japanin lähinaapurit tehostamaan japanilaisten elintarvikkeiden valvontaa. Japani on myös lopettanut joidenkin tuotteiden viennin.

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan saastumisongelma on laajempi kun aiemmin on arvioitu.

- Tilanne on paljon vakavampi kuin kukaan osasi ajatella alkuvaiheessa, jolloin kuvittelimme ongelmien rajoittuvan 20–30 kilometrin säteelle Fukushimasta, sanoi järjestön edustaja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    3. 3

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    4. 4

      Yhdysvaltojen hallinto on virallisesti suljettu – rahat loppuivat keskiyöllä

    5. 5

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    6. 6

      Virpi Miettinen esittää uutuuskirjassa rajuja väitteitä ex-miehistään – ”Makasin sohvalla peiton alla ja pelkäsin”

    7. 7

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    8. 8

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    9. 9

      Poliisi: Jari Sillanpään autosta löydetty huume voi maksaa 1 000 € grammalta: ”Katunarkkarilla ei ole siihen varaa”

    10. 10

      Rocklegenda Tom Pettyn kuolinsyy selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    2. 2

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    3. 3

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    4. 4

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    5. 5

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    6. 6

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    7. 7

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    9. 9

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    8. 8

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    9. 9

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    3. 3

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    4. 4

      Yhdysvaltojen hallinto on virallisesti suljettu – rahat loppuivat keskiyöllä

    5. 5

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    6. Näytä lisää