Lempi

Ulkomaat

Discovery valmis viimeiseen paluuseen

Julkaistu: , Päivitetty:

Avaruussukkula Discovery valmistautui sunnuntaina jättämään viimeisen kerran kansainvälisen avaruusasema ISS:n.
Sukkulan ja avaruusaseman miehistöt tekivät vielä viime hetken toimenpiteitä, ennen kuin aluksen ja aseman välinen luukku suljettiin myöhään sunnuntaina Suomen aikaa.

Maanantaina Discoveryn on määrä irrottautua ISS:stä ja valmistautua palaamaan viimeistä kertaa Maahan, jonka jälkeen sukkula siirretään eläkkeelle.

- Tulemme kaipaamaan teitä, mutta eniten meille tulee ikävä Discoveryä, hyvästeli avaruusaseman komentaja Scott Kelly sukkulamiehistön.

- Discovery on ollut hieno alus ja se on todella toiminut avaruusaseman hyväksi ehkä enemmän kuin mikään toinen sukkula. Toivomme sille myötätuulia ja tyyniä aaltoa.

Discoveryn suunniteltu laskeutuminen keskiviikkona merkitsee, että se on viettänyt avaruudessa 39 lennolla yhteensä täyden vuoden, eli 365 päivää.

Discovery on sukkulalaivaston eniten käytetyin alus. Sen tuleva sijoituspaikka on Smithsonian-instituutin kansallinen avaruus- ja ilmailumuseo.

Discovery toimitti avaruusasemalle myös maailman ensimmäisen humanoidiavaruusrobotin, Robonautti 2:n.

Robonautti on kuitenkin vielä muutaman viikon laatikossaan, ennen kuin se otetaan käyttöön avaruusasemalla.

Täysi vuosi avaruudessa

Discoveryn matkaa oli pidennetty lennon aikana kahdella ylimääräisellä päivällä.

- Ehkä tämä jälkikäteen voi herättää tunteita, mutta juuri nyt olemme innoissamme, että lento on sujunut niin täydellisen hyvin, vastasi Discoverya valvonut lennonjohtaja Bryan Lunney kysymykseen, miltä tuntui johtaa sukkulan viimeistä lentoa.

Discoveryn mukana piti alunperin olla myös suomalaissukuinen "sisunautti" Tim Kopra, mutta tämä joutui jättämään lennon väliin loukkaannuttuaan polkupyöräturmassa tammikuussa.

Koko sukkulaohjelmassa on jäljellä enää kaksi lentoa: Endeavour 19. huhtikuuta ja Atlantis kesäkuun lopulla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Urheilijatähti raiskattiin Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    2. 2

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    3. 3

      MTV: Kotimatkalla kadonnut nuori mies löytyi kuolleena Helsingin Jätkäsaaresta

    4. 4

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    5. 5

      Egyptin moskeija-iskussa kuollut ainakin 155 ihmistä – asemiehet räjäyttivät pommin ja tulittivat pakenevia

    6. 6

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    7. 7

      Lidlin uusi ”vesirajamekko” pian kauppoihin – paljettiunelma peittää pepun juuri ja juuri

    8. 8

      13-vuotiaan ryöstöstä Tampereella epäillään kahta 16-vuotiasta tyttöä – ilmoittautuivat itse poliisille

    9. 9

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    10. 10

      Kuolemansairaan 3-vuotiaan kipulääkkeet vienyt hoitaja tuomittiin – ehdollista vankeutta ja yhdyskuntapalvelua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    3. 3

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    4. 4

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    5. 5

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    6. 6

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    7. 7

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    8. 8

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    9. 9

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    10. 10

      5 pahaa mokaa Kroatiassa – lämmöstä sekoavan Suomi-turistin lempipuuhasta 700 euron sakko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Urheilijatähti raiskattiin Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    2. 2

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    3. 3

      MTV: Kotimatkalla kadonnut nuori mies löytyi kuolleena Helsingin Jätkäsaaresta

    4. 4

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    5. 5

      Egyptin moskeija-iskussa kuollut ainakin 155 ihmistä – asemiehet räjäyttivät pommin ja tulittivat pakenevia

    6. Näytä lisää