USA painostaa Gaddafia - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

USA painostaa Gaddafia

Presidentti Barack Obama on ilmoittanut Libyan johtajaan Muammar Gaddafiin kohdistuvista pakotteista. Obama on määrännyt asetuksen, jonka perusteella Gaddafin ja tämän poikien omaisuus USA:ssa jäädytetään.

26.2.2011 7:59

Toimenpiteet kohdistuvat nimenomaan Gaddafin hallintoon.

Myös YK:n tuvallisuusneuvosto kokoontuu tänään neuvottelemaan Libyan-pakotteista. Neuvoston päätöslauselmaluonnoksen mukaan Libyan verenvuodatus saattaa johtaa syytteisiin Haagin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa, sillä väkivaltaisuudet voidaan kenties määritellä rikoksiksi ihmisyyttä vastaan.

Tätä ennen turvallisuusneuvosto on vienyt vain Sudanin Darfurin kriisin rikostuomioistuimen käsiteltäväksi.

YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon arvioi eilen, että Libyan väkivaltaisuuksissa on kuollut yli tuhat ihmistä. Muammar Gaddafille uskollisten joukkojen epäillään muun muassa tappaneen haavoittuneita vastustajiaan sairaaloissa.

Ban kertoi YK:n turvallisuusneuvostolle saaneensa myös tietoja, joiden mukaan sotilaita on ammuttu, koska he ovat kieltäytyneet tappamasta maanmiehiään.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?