Ennätysloton voittaja joutui pakenemaan hakkaajamiestään - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Ennätysloton voittaja joutui pakenemaan hakkaajamiestään

Liki 150 miljoonaa euroa voittanut amerikkalaisnainen Holly Lahti saattaa joutua jakamaan rahat pahoinpitelyistä tuomitun miehensä kanssa.

19.1.2011 7:53

Joshua Lahti, 31, ja Holly Lahti, 29, asuvat Yhdysvaltain Idahossa. Heidän mahdollisista suomalaisista sukujuuristaan ei ole tietoa.

Perheen draama on noussut maailmanlaajuiseen tietoisuuteen sen jälkeen, kun Holly Lahden kerrottiin viime viikolla olevan toinen ennätysloton voittaja.

Pankkivirkailijana työskennellyt Lahti jakaa puolet MegaMillions-loton 380 miljoonan dollarin päävoitosta washingtonilaispariskunnan kanssa. Summa on euroina liki 300 miljoonaa.

Today Shown mukaan Holly Lahti muutti tuntemattomaan osoitteeseen heti voiton jälkeen kahden lapsensa kanssa. Hän ei ole halunnut tulla julkisuuteen.

Päätöstä saattaa selittää vaikea suhde ex-mieheen. Holly Lahti erosi Daily Mailin mukaan miehestään Joshua Lahdesta jo vuonna 2002. He eivät kuitenkaan missään vaiheessa ole hakeneet virallista avioeroa.

Vuonna 2003 pariskunta pidätettiin rajun riidan jälkeen ja kumpikin sai pahoinpitelysyytteen. Holly Lahdella oli pidätyskuvassa musta silmä.

Erosta huolimatta Holly Lahti saattaa joutua luovuttamaan puolet 150 miljoonan voitostaan miehelleen, koska he ovat yhä aviossa. Virallista tietoa asiasta ei vielä ole.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?