Discoveryn viimeinen lento lykkääntyy taas - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Discoveryn viimeinen lento lykkääntyy taas

Avaruussukkula Discoveryn laukaisu viivästyy jälleen.

Discoveryn polttoainetankkia tutkitaan.

7.1.2011 9:53

Sukkulassa on edelleen ongelmia polttoainetankin metallivahvistuksien kanssa, eikä korjauksien uskota valmistuvan helmikuun 5. päivään mennessä, jolloin sukkula oli määrä laukaista avaruuteen.

Polttoainetankin eristyksessä ja sen tukirakenteissa on havaittu halkeamia.

Sukkulan edellinen laukaisuyritys marraskuussa tyrehtyi polttoainevuotoon.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa aikoo tehdä enää kaksi sukkulalentoa, ennen kuin sukkuloista luovutaan lopullisesti.

Sen jälkeen kuljetukset kansainväliselle ISS-avaruusasemalle hoitavat venäläiset raketit ja kaksi yksityistä amerikkalaisyritystä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?