Ikämiehelle kasvoi sarvi päähän - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Ikämiehelle kasvoi sarvi päähän

Ziyuanissa Kiinassa asuvalle 84-vuotiaalle Huang Yuanfanille on kasvanut päälaelle yli seitsemän senttimetriä pitkä sarvi, kertoo Metro.co.uk.

5.1.2011 17:15

Yuanfan kertoo, että sarven muodostuminen alkoi noin kaksi vuotta sitten. Silloin hän oli tuntenut päälaellaan pienen kyhmyn, joka ajan saatossa vain kasvoi kasvamistaan.

- Yritin jopa viilata sitä pienemmäksi, mutta se ei estänyt sen kasvamista, kertoo Yuanfan epämuodostumastaan.

Lääkärit ovat Yuanfanin mukaan neuvottomia sarven edessä.

- Yritän piilotella sitä hatun alle, mutta jos sarvi kasvaa vielä kovinkin paljon, ei hatustakaan ole enää apua, harmittelee Yuanfan.

KATSO KUVA SARVESTA TÄSTÄ!

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?