Maailmankuulu kirkko saamassa viereensä homomuistomerkin - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Maailmankuulu kirkko saamassa viereensä homomuistomerkin

Barcelona aikoo pystyttää muistomerkin historian saatossa vainotuille homoille, lesboille ja transsukupuolisille.

Sagrada Familia valaistiin punaiseksi joulukuun alussa maailman aids-päivänä.­

30.12.2010 21:25

Monumentin sijoituspaikaksi on harkittu maailmankuulun katolisen kirkon Sagrada Familian edustaa.

Muistomerkistä tulee vaaleanpunainen, kivinen kolmio. Sen tarkkaa sijaintia ei vielä ole päätetty, mutta kaupungin viranomaisten mukaan Sagrada Familian edustalla olevaa aukiota on ehdotettu.

Paavi Benedictus XVI vihki Antonio Gaudin suunnitteleman kirkon viime kuussa. Tuolloin sadat homot ja lesbot järjestivät suutelumielenosoituksen protestina katolisen kirkon homovastaisuudelle.

Muistomerkki julkistetaan helmikuussa. Espanjan seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajava järjestö on vaatinut muistomerkin pystyttämistä jo vuosia. Espanjassa sallittiin samaa sukupuolta olevien avioliitot vuonna 2005

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?