Liisa, Elisa

Ulkomaat

Terroristi räjäytti itsensä Tukholman keskustassa

Julkaistu: , Päivitetty:

Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo vahvistaa, että Tukholman eilisissä räjähdyksissä on kyse terrorismirikoksesta.

Muuten sekä Säpo että Ruotsin poliisi ovat hyvin vaiteliaita keskustan tapahtumista.

Säpo kertoi Tukholmassa pidetyssä tiedostustilaisuudessa, että se on aamun aikana ottanut tapausten tutkinnan käsiinsä. Se ei kuitenkaan nosta valmiustilaansa tapahtumien vuoksi.

Säpon mukaan erillisellä auton räjähdyksellä ja itsemurharäjähdyksellä saattaa olla yhteys toisiinsa, mutta asiaa tutkitaan edelleen. Itsemurhaiskussa kuolleen miehen henkilöllisyydestä ei tiedotustilaisuudessa kerrottu mitään.

Televisiokanava CNN:n mukaan auto, jossa pommi räjähti, kuului itsensä räjäyttäneelle miehelle.

Säpo ei edelleen myöskään halunnut vahvistaa, että juuri ennen räjäytyksiä tullut sähköpostiviesti liittyisi tapahtumiin. Säpon mukaan se on kuitenkin yksi tutkintalinjoista.

Tukholman poliisi aikoo nyt lisätä kauppakeskusten ja muiden julkisten paikkojen valvontaa. Poliisi vetoaa myös yleisöön vihjeiden saamiseksi.
Tukholman keskustassa räjähti eilen iltapäivällä kaksi kertaa. Ensin räjähti auto ja pian sen jälkeen mies räjäytti itsensä Drottninggatanin ja Bryggargatanin kulmassa. Auton räjähdyksessä haavoittui kaksi ihmistä.

Itsemurhaiskun tehneellä miehellä oli mukanaan kuusi putkipommia, joista yksi räjähti. Miehen läheltä löydettiin myös selkäreppu, joka oli täynnä nauloja.

Vain muutamaa hetkeä ennen räjähdyksiä Säpo ja uutistoimisto TT saivat sähköpostitse varoituksen. TT:n mukaan sähköposti sisälsi ääniviestin ruotsiksi ja arabiaksi.

Viestissä kehotettiin muun muassa Ruotsissa asuvia muslimeja "lopettamaan nöyristely ja itsensä alentaminen". Siinä viitattiin myös Ruotsin osallistumiseen Afganistanin sotaan ja arvosteltiin Ruotsia Muhammad-pilapiirroksista tunnetun taitelijan Lars Vilksin tukemisesta.

Ruotsi nosti lokakuussa valmiustilaansa kakkostasolta kolmannelle tasolle terroriuhan varalta. Hälytysvalmius nousi tuolloin "matalasta terroriuhasta" "korotettuun".

www.cnn.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Takakonttimies Samuli Virtanen paljastaa, miten outoon episodiin päädyttiin: ”Jos kyyristyn,...”

    3. 3

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    4. 4

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    5. 5

      USA:n ydinasekomentaja ei noudattaisi Trumpin laitonta käskyä ydiniskusta – ”Arvatkaa mitä tapahtuu”

    6. 6

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    7. 7

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    8. 8

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    9. 9

      26 elinkautiseen tuomittu kummisetä Salvatore ”Toto” Riina terrorisoi Italiaa vuosia – kehuskeli julmuuksilla loppuun saakka

    10. 10

      Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    2. 2

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    3. 3

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    4. 4

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    5. 5

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    6. 6

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    7. 7

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    8. 8

      New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

    9. 9

      Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

    10. 10

      Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Takakonttimies Samuli Virtanen paljastaa, miten outoon episodiin päädyttiin: ”Jos kyyristyn,...”

    3. 3

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    4. 4

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    5. 5

      USA:n ydinasekomentaja ei noudattaisi Trumpin laitonta käskyä ydiniskusta – ”Arvatkaa mitä tapahtuu”

    6. Näytä lisää