Ismo

Ulkomaat

Moskovan turmalentäjät: Turha syyttää meitä!

Julkaistu:

Pakkolaskun tehneet lentäjät epäilevät, että TU-154:n polttoaineesta puuttui jäänesto. Venäläinen Lifenews.ru haastatteli koneen perämiestä Magomed Shamalovia sairaalassa.
Hän epäilee, että turman syynä oli lentokenttähenkilökunnan huolimattomuus.

- Olen liki sataprosenttisen varma, että polttoaineeseen unohdettiin laittaa "Arktikia". Se on samantapaista kuin autoihin laitettava jäänestoaine, Shamalov sanoi.

- Sen vuoksi moottorit yksi toisensa jälkeen lakkasivat toimimasta.

Venäläiset onnettomuustutkijat ovat päässeet haastattelemaan myös koneen kapteenia ja lentomekaanikkoa. He kaikki kiistävät jyrkästi väitteet, joiden mukaan onnettomuuden syy olisi ollut lentäjissä itsessään.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Puhua saa tietysti mitä vain. Mutta me emme kuolleet - ja se on tärkeintä. Nyt he eivät onnistu noin vain laittamaan syytä meidän niskoillemme, Shamalov sanoi.

TU-154:n matkustajina oli 160 henkilöä, ja koneessa oli yhdeksän hengen miehistö. Kaksi matkustajista kuoli lauantaisen pakkolaskun yhteydessä.

Shamalov kertoi olevansa pahoillaan, että lentäjät eivät onnistuneet pelastamaan kaikkien henkeä. Hänen mukaansa miehistö teki kuitenkin kaikkensa.

- TU-154 on todella luotettava lentokone. Me suoritimme sillä pakkolaskun käytännössä käsipelillä, Airbusin kanssa se ei olisi onnistunut.

Shamalov itse aikoo palata pian takaisin TU-154-koneiden ohjaamoon.

- Minulta itseltäni aukesi vain silmäkulma, edes aivotärähdystä ei tullut. Joten kun toivun tästä, olen taas täydessä iskussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    2. 2

      Arttu Wiskari laihtui yli 10 kiloa, juomisen lopettamisesta hurja energialataus – ”Kroppa oli sokissa”

    3. 3

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    4. 4

      90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

    5. 5

      Pohjois-Koreasta vapautettu amerikkalainen kuoli oudoissa oloissa – löydettiin palavana puistosta

    6. 6

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    7. 7

      Kadonneen sukellusveneen mysteeri syvenee – laivasto havaitsi outoa melua tunteja viimeisen viestin jälkeen

    8. 8

      Yhdysvaltalainen Loren eli 200 dollarilla kuussa – Isoäidin vanha viltti paljastui 1,5 miljoonan arvoiseksi

    9. 9

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    10. 10

      Trump luopui luksushotellista New Yorkissa – alamäki alkoi vaaleista: ”Kardashianit lakkasivat käymästä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    3. 3

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    4. 4

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    5. 5

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    6. 6

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    7. 7

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    8. 8

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    9. 9

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    10. 10

      Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    6. 6

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    7. 7

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    2. 2

      Arttu Wiskari laihtui yli 10 kiloa, juomisen lopettamisesta hurja energialataus – ”Kroppa oli sokissa”

    3. 3

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    4. 4

      90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

    5. 5

      Pohjois-Koreasta vapautettu amerikkalainen kuoli oudoissa oloissa – löydettiin palavana puistosta

    6. Näytä lisää