Kauno, Kasperi

Ulkomaat

Obama: Burman on nyt aika vapauttaa kaikki poliittiset vangit

Julkaistu: , Päivitetty:

Maailman johtajat kiittelivät lauantaina Burman oppositiojohtajan Aung San Suu Kyin vapautumista kotiarestista, vaikka totesivatkin sen tapahtuneen turhan myöhään.

Samalla Burman sotilasjunttaa vaadittiin vapauttamaan myös muut poliittiset vangit.

Nimettömänä pysytellyt sotilashallinnon edustaja vakuutti uutistoimisto AFP:lle, että Suu Kyi on nyt "täysin vapaa" eikä mitään ehtoja ole asetettu hänen liikkumiselleen tai toiminnalleen.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama sanoi Suu Kyin jatkaneen urheasti taistelua demokratian ja muutoksen puolesta, vaikka sotilasjuntta on tehnyt kaikkensa hänen hiljentämisekseen.

- Hän on minun sankarini ja inspiraation lähde kaikille, jotka pyrkivät edistämään ihmisoikeuksia Burmassa ja maailmalla, Obama suitsutti.

YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon vaati, ettei Suu Kyin toiminnalle aseteta uusia rajoituksia. Samoilla linjoilla oli presidentti Nicolas Sarkozy, jonka mukaan Ranska pitää tiukasti silmällä oppositiojohtajan elinoloja.

Suu Kyi ilmaantui vapauttamisensa jälkeen kotinsa edustalle puhumaan tuhansille hurraaville kannattajilleen.

- On aika olla hiljaa ja aika puhua. Ihmisten täytyy toimia sopusoinnussa. Vain silloin voimme saavuttaa tavoitteemme, rauhannobelisti sanoi.

Tämän jälkeen hän vetäytyi takaisin sisälle ensimmäiseen tapaamiseen NLD-puolueensa kanssa seitsemään vuoteen.

Poliittisia
vankeja 2 100

Burmassa arvioidaan olevan yli 2 100 poliittista vankia. Ihmisoikeusjärjestöt ja useiden maiden johtajat vaativat näiden vapauttamista.

EU:n komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso kehotti Burmaa vapauttamaan ehdoitta kaikki, jotka on vangittu poliittisten mielipiteiden vuoksi. Myös Obama sanoi, ettei yhden vangin vapauttaminen riitä.

Amnesty International iloitsi vapauttamisesta mutta sanoi, että se vain lopetti laittoman rangaistuksen eikä sitä voi pitää viranomaisten hyvänä tekona. Human Rights Watch -järjestö kutsui vapauttamista juoneksi, jolla sotilashallitus pyrkii kääntämään huomion pois äskettäin pidetyistä laittomista vaaleista.

Sotilasjuntta on pitänyt Suu Kyitä kotiarestissa ja vangittuna yhteensä viisitoista vuotta. Nyt päättynyt aresti ehti kestää seitsemän vuotta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Puukotus: Näin tapahtumat Vaasassa etenivät – epäilty 15-vuotias poistui kotoa riidan jälkeen

  2. 2

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  3. 3

    Anni, 29, joutuu kuulemaan hävyttömiä kommentteja sekä miehiltä että naisilta – ”Tahtoisin upottaa naamani noihin munkkeihin”

  4. 4

    Nämä seksiväitteet sinäkin olet varmasti kuullut – mutta ne eivät ole totta

  5. 5

    Aleksi Valavuorta syytetään rahankeräysrikoksesta: ”Eivät nämä kohut enää hetkauta mua yhtään”

  6. 6

    Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

  7. 7

    CIA-johtaja: Pohjois-Korea lähellä ”viimeistä vaihetta” – valmius ydiniskuun ehkä jo muutamassa kuukaudessa

  8. 8

    Ruostumattomaan teräkseen jää helposti tahroja – verraton siivousvinkki pitää keittiön kiiltävänä

  9. 9

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  10. 10

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  2. 2

    Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

  3. 3

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  4. 4

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  5. 5

    Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

  6. 6

    Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

  7. 7

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  8. 8

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  9. 9

    Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

  10. 10

    Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Puukotus: Näin tapahtumat Vaasassa etenivät – epäilty 15-vuotias poistui kotoa riidan jälkeen

  2. 2

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  3. 3

    Anni, 29, joutuu kuulemaan hävyttömiä kommentteja sekä miehiltä että naisilta – ”Tahtoisin upottaa naamani noihin munkkeihin”

  4. 4

    Nämä seksiväitteet sinäkin olet varmasti kuullut – mutta ne eivät ole totta

  5. 5

    Aleksi Valavuorta syytetään rahankeräysrikoksesta: ”Eivät nämä kohut enää hetkauta mua yhtään”

  6. Näytä lisää