Chilen kaivosturma: Ulla Appelsin: Miksi Chilen tapahtumat olivat tärkeitä? - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Miksi Chilen tapahtumat olivat tärkeitä?

Maailma katsoi, kun 33 kaivosmiestä pelastettiin maan uumenista. Miksi? Onhan meillä myös paljon sotia, kärsimystä ja tuhoa, joista raportoida.

Chilen kaivosturman pelastustyöt olivat hyvä uutinen. Niistäkin on syytä kertoa.­

14.10.2010 12:57

Juuri siksi.

Tämän uutisen voima on maanvyöryjä suurempi.

Se kertoo yhteistyöstä: halusta taistella maan syvyyksissäkin yhdessä.

Se kertoo selviytymisestä: toisten tukemisesta hädän hetkellä.

Se kertoo välittämisestä: tavallisten chileläisten työmiesten kohtalon tärkeydestä.

Se kertoo uskosta: mainareiden ehdottomasta luottamuksesta apuun.

Se kertoo rakkaudesta: äitien, isien, vaimojen ja lasten onnesta ja jälleennäkemisen riemusta.

Se kertoo uhrautumisesta: työnjohtajan halusta päästää toverinsa ensin valoon.

Se kertoo ilosta ja ihmisen hyvyydestä. Voiko tärkeämpää uutista olla?

Kirjoittaja on Ilta-Sanomien päätoimittaja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?