EU-riita repesi Rehnin takia - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

EU-riita repesi Rehnin takia

Talouskomissaari Olli Rehnin ehdotukset EU:n talouskurin tiukentamisesta ovat joutuneet kovaan vastatuuleen unionin valtiovarainministerien kokouksessa Luxemburgissa.

18.10.2010 17:27

Diplomaattilähteiden mukaan suurin EU-maa Saksa on kääntänyt kelkkansa ja siirtynyt Rehnin ehdotusten takaa Ranskan, Italian ja Espanjan edustamalle pehmeämmälle linjalle.

Kiistakapulana on muun muassa Rehnin ehdotus taloussääntöjen rikkojille määrättyjen rangaistusten puoliautomaattisuudesta. Ranska on halunnut, että jäsenmailla säilyy sananvalta sanktioiden suhteen, kun taas muun muassa Suomi on kannattanut automaattisia rangaistuksia.

Toinen kiistelyn kohde on ollut jäsenmaiden ylisuurten julkisten velkojen alentamisvelvollisuus. EU-komission mukaan velkaa pitäisi vähentää viisi prosenttia vuodessa, mutta esimerkiksi Italia on suhtautunut ehdotukseen vastahakoisesti.

Italian julkinen velka oli viime vuonna 116 prosenttia bruttokansantuotteesta, kun EU:n taloussääntöjen mukaan velka saisi nousta vain 60 prosenttiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?