Lempi

Ulkomaat

Kiljusen komissio aloittaa Kirgisia-tutkinnan

Julkaistu:

Kansainvälinen tutkinta keskiaasialaisen Kirgisian väkivaltaisuuksista alkaa ensi viikolla. Asiaa tutkivan komission perustamiskokous pidettiin torstaina ja perjantaina Helsingissä.

Seitsenhenkistä komissiota johtaa kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.). Komissio edustaa laajalti eri maita ja aloja. Mukana on esimerkiksi kaksi entistä YK-raportoijaa Turkista ja Australiasta. Muut jäsenet ovat Virosta, Venäjältä, Ranskasta ja Britanniasta.

Tammikuun loppuun mennessä tutkimuskomissiolta on luvassa raportti siitä, kuka oli vastuussa viime kesän levottomuuksista, joissa kuoli jopa tuhansia ihmisiä.

Varsinaisia kenttätutkimuksia tekee joukko kansainvälisiä tutkijoita, joista ensimmäiset kuusi aloittavat työnsä Kirgisian pääkaupungissa Bishkekissä maanantaina. Myös Kiljunen matkustaa Bishkekiin, jossa hän tapaa alkuviikosta Kirgisian johtoa.

Tutkintaan saattaa olla tulossa mukaan myös suomalaista asiantuntemusta.

Tutkinnalla on puolellaan YK:n ja Kirgisian nykyhallituksen tuki, mutta vastustustakin löytyy. Paikallisissa vaaleissa eniten ääniä kahminut Ata-Zhurt-puolue suhtautuu Kiljusen mukaan tutkintaan nuivasti.

Kiljunen kuvailee tutkintaa poikkeuksellisen vaativaksi.

- Vaativin kysymys on, kuinka esimerkiksi todistajien turvallisuus taataan.

Kirgisian väkivaltaisuuksilla tarkoitetaan kesäkuussa kirgiisien ja uzbekkivähemmistön välillä puhjenneita väkivaltaisuuksia, joissa kuoli virallistenkin tietojen mukaan satoja ihmisiä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  2. 2

    Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

  3. 3

    Pohjois-Korea ryhtyi toimiin rajavyöhykkeellä – työläiset kaivavat ojaa ja istuttavat puita kohtaan, josta sotilas loikkasi etelään

  4. 4

    Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

  5. 5

    Sasun haarukkaan tarttui auki rullattu kondomi – opiskelijaruokalan kastikkeesta paljastui ällöttävä yllätys

  6. 6

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  7. 7

    Tiia, 22, putosi Idolsista – he kolme kisaavat voitosta!

  8. 8

    Matkahuollon vika nyppii yrittäjää Black Fridayna – pieni verkkokauppa teki ”radikaalin ratkaisun”

  9. 9

    Nainen ei päässyt ulos palavasta asunnosta Kauhavalla – naapuri pelasti harjanvarren avulla

  10. 10

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  2. 2

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  3. 3

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  4. 4

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  5. 5

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  6. 6

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  7. 7

    Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  8. 8

    Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

  9. 9

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  10. 10

    Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  5. 5

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  2. 2

    Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

  3. 3

    Pohjois-Korea ryhtyi toimiin rajavyöhykkeellä – työläiset kaivavat ojaa ja istuttavat puita kohtaan, josta sotilas loikkasi etelään

  4. 4

    Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

  5. 5

    Sasun haarukkaan tarttui auki rullattu kondomi – opiskelijaruokalan kastikkeesta paljastui ällöttävä yllätys

  6. Näytä lisää