Tulivuori heräilee Islannissa - toistuuko tuhkakaaos?

Julkaistu: , Päivitetty:

Grimsvötn-tulivuori heräilee Islannissa, mutta purkauksesta ei ole vielä nähty merkkejä, kertoo islantilainen Morgunbladid internetsivullaan.

Nettilehti Visir ehti jo kertoa, että tulivuori olisi alkanut todennäköisesti purkautua aamulla. Tulivuoren yllä helikopterilla lentäneet asiantuntijat eivät nähneet merkkejä purkauksesta.

Edellisen kerran Grimsvötn-tulivuori purkautui vuonna 2004. Tällä hetkellä ennusmerkit käyvät yhteen tuon purkauksen kanssa.

Ensimmäinen varoitusmerkki tulivuoren heräämisestä tuli maanantaina iltapäivällä: tutkijat havaitsivat jäätiköltä sulaneen veden virtauksen moninkertaistuneen Grimsvötn-tulivuoren läheisyydessä. Seismiset mittaukset kertoivat säännöllisestä värähtelystä Grimsvötnin alla.

Tämä viittaisi siihen, että tulivuoren magmapadat ovat aukeamassa. Voisiko Grimsvötn aiheuttaa samanlaisen kaaoksen kuin huhtikuussa purkautunut Eyjafjöll?

- Me Suomessa olemme viisaampia kuin keväällä. Valitettavasti Eurooppa-tasolla näin ei kuitenkaan ole, liikenteen turvallisuusvirasto Trafin lentotoiminnan johtaja Pekka Henttu kertoo IS:lle.

Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA käynnisti tuhkakaaoksen jälkeen selvityksen siitä, kuinka suuria tuhkapitoisuuksia matkustajakoneet kestävät. Tämän tiedon pohjalta tuhkapilven uhkaan voitaisiin suhtautua joustavammin.

- EASAn käynnistämää työtä ei ole syystä tai toisesta saatettu loppuun, Henttu harmitteli.Tuhkapilvi voisi siis pahimmassa tapauksessa lamauttaa lentoliikenteen Euroopassa kuten huhtikuussa. Tuolloin Eyjafjöll-tulivuori kiusasi koko Eurooppaa.

- Liikenneseisokki oli totaalinen. Eiköhän jokainen organisaatio ollut uudessa tilanteessa, Jari Suvanto Blue1:n viestinnästä muistelee.

- Tuhka tuotti vaivaa asiakkaille, mutta toivon, että he ymmärsivät asian. Me seuraamme viranomaisten ohjeita ja määräyksiä.

Kyse on
raekoosta

Euroopan ilmatilan turvallisuuden varmistuksesta huolehtii Eurocontrol. Sen tekemän selvityksen perusteella Suomen lentoliikenne kärsi edellisen tuhkakaaoksen aikana Euroopan maista eniten. Huhtikuun 16. ja 21. päivän välillä Suomen matkustajaliikenteestä lennettiin vain noin kymmenesosa.

Euroopan komissio päätti tuhkakaaoksen pitkittyessä sallia lennot sellaisilla alueilla, joilla ilmatilan tuhkapitoisuus on pieni. Useat lentoyhtiöt tekivät selvityksiä, joiden mukaan tällaisella niin sanotulla kakkosvyöhykkeellä lentäminen ei ole riski.

- Kaikille lento-operaattoreille säännöt ovat samat. Riskianalyysin tuloksiin perustuen kakkosvyöhykkeellä lentäminen voidaan sallia, Trafin Pekka Henttu selvittää.

- Lentokonevalmistajat ovat avainasemassa. Heidän täytyy todentaa, montako ämpärillistä tuhkaa moottorit kestävät aikayksikössä.

Tulivuorissa ja niiden vulkaanisessa tuhkassa on tietysti eroja. Grimsvötn ei välttämättä aiheuta toimenpiteitä.

- Kyse on raekoosta. Eyjafjöllin tuhka oli hienoa, nousi ylempiin korkeuksiin ja kulkeutui kauas. Se aiheutti siksi harmia, johtaja Taneli Hassinen Finnairin talousviestinnästä sanoo.

Tulvaveden virtaus kielii tulivuoren aktiviteetista

- Grimsvötnin jäätikköjärvestä lähtevän Gigja-joen virtaus on tällä hetkellä 1650 kuutiometriä sekunnissa. Virtaus on kasvanut viime päivinä moninkertaiseksi.

- Suomessa Imatrankoskessa virtaa yleisönäytösten aikana vettä noin 600 kuutiometriä sekunnissa.