Severi

Ulkomaat

Ihmiset palaavat koteihinsa Kalifornian palojen jälkeen

Julkaistu:

Yli 4000 evakuoitua ihmistä alkaa palailla koteihinsa Kalifornian Avalonissa. Palomiesten sammutustoimet ja suosiollinen sää estivät metsäpalojen etenemisen Catalina Islandin asutuimmille alueille.

Metsäpaloa ei ole saatu vielä täysin talttumaan, mutta uhkaavin tilanne on jo ohi. Elämä saarella on kuitenkin vielä kaukana normaalista, sillä noin 700 palomiestä taistelee edelleen torstaina alkanutta paloa vastaan, joka poltti tuhkaksi ainakin 1700 hehtaarin alueen. Perjantain ja lauantain välisenä yönä palomiesten avuksi tuli kylmä ja kostea sää.

Catalina Islandin asukkaat selvisivät uhkaavasta palosta loppujen lopuksi vähäisillä vahingoilla. Kukaan ei loukkaantunut vakavasti, ja vain yksi asuinrakennus sekä kuusi teollisuusrakennusta jäivät liekkien ruoaksi.

Paloviranomaiset tutkivat edelleen palon syttymissyytä, mutta sen arvellaan saaneen alkunsa radioaseman antennitöissä lentäneistä kipinöistä.

Viranomaiset ovat pyytäneet turisteja pysymään vielä toistaiseksi poissa alueelta. Lähes 10000 ihmistä kulkee päivittäin lautoilla Catalina Islandille nauttimaan ranta- ja ulkoilmaelämästä ja golfista.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

  2. 2

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  3. 3

    Mitä ihmettä Saara Aallon Instagram-tilillä tapahtuu? Fanit villiintyivät salaperäisestä videosta

  4. 4

    Jamie sai vankilatuomion kosketettuaan toista miestä Dubaissa – muista nämä 4 tärkeää sääntöä Arabiemiirikunnissa vieraillessa

  5. 5

    Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

  6. 6

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  7. 7

    Kohuohituksesta toipunut Kimi Räikkönen myönsi: ”Otti todella päähän”

  8. 8

    Tätä ei moni huomaa! Netflixin kauhuelokuvan mainoskuvaan lipsahti erikoinen moka – löydätkö virheen?

  9. 9

    Nainen nousi autosta raaputtamaan tuulilasia Helsingissä – sekava mies hyppäsi rattiin ja ajoi päin puomia

  10. 10

    Yksin keskellä yötä ulos jätetyn Sherinin, 3, katoaminen saattoi ratketa – pikkulapsen ruumis löytyi siltarummusta Texasissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  2. 2

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  3. 3

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  4. 4

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  5. 5

    Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

  6. 6

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  7. 7

    MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

  8. 8

    Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

  9. 9

    Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

  10. 10

    Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  6. 6

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  7. 7

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  8. 8

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  9. 9

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  10. 10

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

  2. 2

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  3. 3

    Mitä ihmettä Saara Aallon Instagram-tilillä tapahtuu? Fanit villiintyivät salaperäisestä videosta

  4. 4

    Jamie sai vankilatuomion kosketettuaan toista miestä Dubaissa – muista nämä 4 tärkeää sääntöä Arabiemiirikunnissa vieraillessa

  5. 5

    Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

  6. Näytä lisää