Saana, Saini

Ulkomaat

Lou-ilotyttö ei usko pidätettyjen syyllisyyteen

Julkaistu: , Päivitetty:

Ipswichin punaisten lyhtyjen alueella työskentelevä Lou, 28, tuntee molemmat miehet, jotka poliisi on pidättänyt viiden prostituoidun murhasta epäiltynä.

Lou on toissa päivänä pidätetyn Tom Stephensin, 37, läheinen ystävä, ja eilen pidätetty 48-vuotias Steve Wright oli Loun vakituinen asiakas.

- Steve tuli punaisten lyhtyjen alueelle kaksi kolme kertaa kuukaudessa. Hän haki minut autollaan yleensä puolenyön jälkeen ja vei asunnolleen harrastamaan seksiä. Hän ei juuri itsestään jutellut, Lou kertoi eilen IS:lle Wrightin asunnon lähistöllä.

Poliisi teki rynnäkön London Road 79:ssä sijaitsevaan Wrightin asuntoon eilen viideltä aamulla. Yksi murhaajan uhreista, Paula Clennell asui lähes vastapäätä epäiltyä.

Brittilehtien mukaan poliisilähteet kuvailivat uutta pidätystä "merkittäväksi", mutta muuten tutkimusten etenemisestä tiedotettiin hyvin niukasti.

Rekkakuskina ja satamassa työskennellyt Wright on Loun mukaan pulska, harmaahiuksinen, "normaali" mies. Hänen asuntonsa oli aina pedanttisen siisti.

- Hän oli okei. Yllättyisin, jos hän paljastuisi syylliseksi, Lou luonnehti.

Tom Stephensin syyllisyyteen Lou ei usko senkään vertaa.

- Hän on äärimmäisen herttainen, yksinäinen mies, eikä hän voisi haavoittaa ketään. Hän kuljetti meitä ympäriinsä autollaan, lainasi rahaa ja toi kotiinsa pesulle.

Poliisi sai eilen kuitenkin 36 tuntia lisäaikaa Stephensin kuulusteluun, ja rikostutkijat tutkivat hänen pihamaataan ruohonkorsi ruohonkorrelta.

IS/ Sanna Ukkola, Ipswich

Viiden prostituoidun surmat ovat saaneet Ipswichin kaupungin Itä-Englannissa sekaisin.

Kuuntele epäillyn radiohaastattelu (BBC)

Brittipoliisi kertoo pidätyksestä (CNN)

Kuvia järkyttyneestä Ipswichistä

Ipswichin murhissa toinen pidätys

Stephensin outo käytös pelotti naapureita

Ipswichin poliisi tutkii aiemmatkin murhat

IS 18.12: Naissurmista epäilty "Piispa" pidätettiin

IS 18.12: Sarjamurhaajan uhrien viimeiset hetket

IS 18.12: Murhaaja jätti uhreihin "käyntikorttinsa"

IS 16.12: Sarjamurhaajan uhrin isä muisteli tytärtään kirjeessä

Näitä luetaan!
  1. 1

    Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Suora lähetys: Pääkaupunkiseudun asukkaat hämmästyivät verenpunaista aurinkoa – meteorologi: tästä ilmiö johtuu

  4. 4

    Jari Sillanpää julkaisi harvinaisen kuvan isosiskonsa Sarin kanssa – onnellisena Espanjassa

  5. 5

    Lasten tv-kisan tehtävä järkyttää herkimpiä – pikkukokit kauhuissaan Suomen Junior MasterChefissä: ”Mulla meinasi tulla itku”

  6. 6

    Rauman Lyseon lukiossa nähtiin mies puukon kanssa – poliisi otti epäillyn kiinni

  7. 7

    Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

  8. 8

    Kaksoset veitsellä Ruotsissa murhannut suomalaismies pääsee vapaaksi

  9. 9

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  10. 10

    Kommentti: Metsäteollisuus ei kaipaa Sipilän neuvoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  3. 3

    Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

  4. 4

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  5. 5

    Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

  6. 6

    Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

  7. 7

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  8. 8

    Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

  9. 9

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  10. 10

    Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Niklas Herlin on kuollut

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Suora lähetys: Pääkaupunkiseudun asukkaat hämmästyivät verenpunaista aurinkoa – meteorologi: tästä ilmiö johtuu

  4. 4

    Jari Sillanpää julkaisi harvinaisen kuvan isosiskonsa Sarin kanssa – onnellisena Espanjassa

  5. 5

    Lasten tv-kisan tehtävä järkyttää herkimpiä – pikkukokit kauhuissaan Suomen Junior MasterChefissä: ”Mulla meinasi tulla itku”

  6. Näytä lisää