Yhdysvaltain kuluttajahinnat nousivat kiivaimmin 26 vuoteen - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Yhdysvaltain kuluttajahinnat nousivat kiivaimmin 26 vuoteen

Yhdysvaltain kuluttajahinnat nousivat kesäkuussa kiivaimmin 26 vuoteen. Inflaatio kiihtyi toukokuusta kesäkuuhun 1,1 prosenttia. Asiantuntijat olivat odottaneet reilusti alle prosentin nousua.

16.7.2008 18:58

Inflaatiota nopeutti erityisesti energian ja polttoaineiden hintojen nousu. Amerikkalaisviranomaisten mukaan energian hinnat aiheuttivat kaksi kolmasosaa hintojen noususta.

Yhdysvaltain keskuspankin Fedin pääjohtaja Ben Bernanke pitää inflaatiota liian korkeana ja lupasi keskuspankin tekevän kaikkensa inflaation hillitsemiseksi. Hän kuitenkin totesi, ettei keskuspankkikaan mahda mitään öljyn ja muiden hyödykkeiden hintojen nousulle. Ne johtuvat hänen mukaansa globaalista tarjonta- ja kysyntätilanteesta.

Polttoaineiden kuluttajahinnat kipusivat Yhdysvalloissa kuukaudessa 10 prosenttia ja olivat jopa kolmanneksen korkeammalla kuin vuosi sitten. Energian hinnat nousivat 6,6 prosenttia. Polttoaineiden kallistuminen näkyi myös useiden prosenttien hinnannousuna liikkumisen kustannuksissa, kuten lentojen hinnoissa.

Ruoan hinta nousi 0,8 prosenttia. Pohjahinnat, joista energia ja ruoka on poistettu, nousivat vain 0,3 prosenttia.

Vuositasolla kuluttajahintojen nousu on nyt kiivainta sitten vuoden 1991. Kesäkuussa inflaatio kiihtyi 5 prosenttiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?