Liisa, Elisa

Ulkomaat

Saddamin kuolemantuomio vahvistettiin

Julkaistu:

Irakilainen vetoomustuomioistuin ilmoitti tiistaina vahvistaneensa maan entiselle presidentille Saddam Husseinille langetetun kuolemantuomion. Vetoomustuomioistuimen puheenjohtaja Aref Abdul-Razzaq al-Shahin sanoi, että hirttotuomio on toimeenpantava 30 päivän kuluessa.

Saddam tuomittiin kuolemaan rikoksista ihmisyyttä vastaan 5. marraskuuta. Tuomio perustui 148 ihmisen surmaamiseen Dujailin shiiakylässä, missä Saddamia vastaan tehtiin murhayritys 1982.

Saddam, 69, on syytteessä myös toisessa jutussa, jonka käsittely on jatkunut toistaiseksi.Irakin pääministeri Nuri al-Maliki on aiemmin sanonut, että hän haluaisi Saddamin teloituksen tapahtuvan vielä tämän vuoden puolella. Ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet pääministerin huomautusta, jonka hän esitti ennen kuin yhdeksänjäseninen vetoomustuomioistuin esitti kantansa.

Useat ihmisoikeusasiantuntijat ovat sanoneet, että Saddamia ei pitäisi teloittaa, koska oikeudenkäynnissä häntä vastaan oli lukuisia puutteita ja virheellisyyksiä.Vetoomustuomioistuin vahvisti myös Saddamin velipuolelle Barzan al-Tikritille ja entiselle tuomarille Awad al-Banderille 5. marraskuuta julistetut kuolemantuomiot.

Vetoomustuomioistuin suositti kuolemantuomiota myös entiselle varapresidentille Taha Jassin Ramadanille. Tämä tuomittiin 5. marraskuuta päättyneessä oikeudenkäynnissä elinkautiseen vankeuteen.

Lokakuussa 2005 alkanut oikeudenkäynti Saddamia ja seitsemää muuta syytettyä vastaan oli sekasortoinen. Käsittelyn kuluessa kolme syytettyjen asianajajaa surmattiin. Siepatuksi ja surmatuksi joutui myös Saddamin asianajajaryhmään kuuluva Khamis al-Obaidi. Tuomioistuimen puheenjohtajaksi nimitetty tuomari Rizgar Amin erosi oikeudenkäynnin kuluessa valittaen hallituksen sekaantuneen jutun käsittelyyn.

Saddam myönsi tuomioistuimessa, että hän oli määrännyt aloitettavaksi oikeudenkäynnin joka johti kymmenien shiiamuslimien kuolemantuomioon 1980-luvulla. Saddam sanoi toimineensa lain määräysten mukaisesti.

- Mikä oli rikoksena tässä asiassa? Saddam kysyi.

Toinen oikeudenkäynti Saddamia vastaan alkoi tämän vuoden elokuussa. Siinä häntä ja kuutta muuta syytetään sotarikoksista Irakin pohjoisosan kurdeja vastaan.

(STT-Reuters)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  3. 3

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  4. 4

    Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

  5. 5

    Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

  6. 6

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  7. 7

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  8. 8

    Takakonttimies Samuli Virtanen paljastaa, miten outoon episodiin päädyttiin: ”Jos kyyristyn,...”

  9. 9

    Keski-Suomea vaivaa maksuvälinepetosten sarja: kymmenien pankkikorteilla nostettu rahaa Aasiassa

  10. 10

    Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  3. 3

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  4. 4

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  5. 5

    AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

  6. 6

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  7. 7

    Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

  8. 8

    Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

  9. 9

    Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

  10. 10

    Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  3. 3

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  4. 4

    Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

  5. 5

    Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

  6. Näytä lisää