Tappajavirus on vasta ärsyyntymässä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Tappajavirus on vasta ärsyyntymässä

Sars-viruksesta paljastunut mutatointipiirre tekee siitä aiemmin oletettua vakavamman uhan ihmiselle.

23.4.2003 0:00

Korona-perheeseen kuuluva virus muuttuu herkästi ja nopeasti, mikä hankaloittaa rokotteen kehittämistä entisestään.

Se myös tarkoittaa sitä, että virus on vasta oppimassa tehokkaimman tavan iskeä ihmiskehoon.

- On vain yksi tilaisuus päästä eroon jostakin tällaisesta. Kun se on vakiinnuttanut asemansa, käsillä on todellinen ongelma, koronavirusrokotteita eläinlääkintään kehittänyt brittitohtori Adrian Mockett varoitti BBC:n mukaan.

Eilen maailman terveysjärjestö WHO vaati Kiinalta nopeita toimia sars-epidemian kuriin saamiseksi. WHO:n mukaan Kiinakin kykenee muiden maiden tavoin rajoittamaan epidemian leviämistä, jos se ottaa kaikki keinonsa heti käyttöön.

- Toisaalta olen huolissani siitä, että räjähdykseen tarvitaan vain kourallinen tapauksia, WHO:n Kiinan-edustaja Henk Bekedam sanoi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?