Saana, Saini

Ulkomaat

Suomalaisten tukikohtaa vastaan yritettiin pommi-iskua Afganistanissa

Julkaistu: , Päivitetty:

Afganistanin Maimanassa sijaitsevaa rauhanturvaajien tukikohtaa vastaan yritettiin tehdä eilisaamuna räjähdeisku, joka kuitenkin epäonnistui. Tukikohdassa on suomalaisten lisäksi norjalaisia ja latvialaisia rauhanturvaajia.

Pommi-iskua yritettiin päivä ennen kuin Norjan ulkoministerin Jonas Gahr Stören oli määrä vierailla tukikohdassa. Iskuyrityksestä huolimatta ministeri aikoo tänään vierailla suunnitellusti tukikohdassa, kertoo luutnantti Tuomas Kainulainen Isaf-joukoista.

Rauhanturvaajat saivat kahdelta paikalliselta asukkaalta eilisaamuna tiedon tukikohdan muuria vasten asetetusta kranaatista. Kranaattiin oli asennettu ajastin ja kello, ja sen olisi ilmeisesti pitänyt räjähtää hetkeä aiemmin.

Paikalle hälytettiin alueen esikunnan saksalainen pioneeriryhmä, joka teki räjähteen vaarattomaksi kauko-ohjattavan robotin avulla. Maimanan tukikohdan valmiustilaa nostettiin tilapäisesti ja alue eristettiin.

Saksalainen miinanraivausryhmä löysi eilen myös paikalliskuvernöörinasunnon lähistöltä vastaavanlaisen räjähteen, joka myös pystyttiin purkamaan.

Maimanassa on tätä nykyä parisataa sotilasta, joista kolmisenkymmentä on suomalaisia.

Ei suurta uhkaa
rauhanturvaajille

Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen apulaisjohtajan, everstiluutnantti Veli-Matti Rintalan mukaan tukikohdan muuria vasten asetettu kranaatti oli 150-millinen tykistökranaatti.

Rintala ei pidä eilistä tilannetta kovin uhkaavana.

- Kranaatti olisi varmasti aiheuttanut räjähtäessään tuhoa tukikohdan muurille, mutta on epätodennäköistä, että henkilövahinkoja olisi päässyt syntymään, Rintala arvioi STT:lle.

Rintalan mukaan räjähteessä ei ollut mitään viitteitä sen asettajasta. Kyse oli kuitenkin selvästi kotitekoisesta viritelmästä.

Iskuyritykset tukikohtaa vastaan ovat viime aikoina jälleen lisääntyneet. Esimerkiksi toissa päivänä räjähti kranaatti kuvernöörin asunnon ulkopuolella. Myös viime viikolla rauhanturvaajien käyttämältä kulkureitiltä Maimanan lentokentän lähistöltä löytyi ammus, johon oli kytketty johtoja.

Maimanan kaupungin kupeessa sijaitsevaa Afganistanin kansallisen armeijan tukikohtaa kohti ammuttiin kaksi rakettia joulukuun alussa.

Nato-johtoisen Isaf-operaation tavoitteena on tukea Afganistanin siirtymävaiheen hallintoviranomaisten toimintaa.

(STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

  2. 2

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  3. 3

    Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

  4. 4

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  5. 5

    Halla-aho kommentoi PS:n piiripomon loikkausta Facebookissa: ”Tämä seikka selittäneekin arvopohjan äkillistä löytymistä”

  6. 6

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  7. 7

    Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

  8. 8

    Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

  9. 9

    Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

  10. 10

    Sieppaaja kertoi Afganistanissa vangitun perheen isälle Trumpin noususta presidentiksi – ”Ei käynyt edes mielessä, että hän olisi voinut olla vakavissaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

  3. 3

    Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

  4. 4

    Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

  5. 5

    Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

  6. 6

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  7. 7

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  8. 8

    Pink lähetti Eminemille rakkaudentäyteisen ja suoran sähköpostin – räppäri kuittasi sen vain yhdellä sanalla

  9. 9

    Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

  10. 10

    Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

  2. 2

    Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

  3. 3

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  4. 4

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  5. 5

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Niklas Herlin on kuollut

  10. 10

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

  2. 2

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  3. 3

    Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

  4. 4

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  5. 5

    Halla-aho kommentoi PS:n piiripomon loikkausta Facebookissa: ”Tämä seikka selittäneekin arvopohjan äkillistä löytymistä”

  6. Näytä lisää