Toni, Anton

Ulkomaat

Pohjois-Korea kutsui YK:n tarkastajat maahan

Julkaistu: , Päivitetty:

Pohjois-Korea on kutsunut Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n tarkastajat valvomaan ydinohjelmansa purkamista, kertoi maan virallinen uutistoimisto KCNA lauantaina. Maa lähetti asiaa koskevan kirjeen IAEA:n johtajalle Mohamed ElBaradeille.

Päätös merkinnee maan ydinohjelmasta käytävien kuudenvälisten neuvottelujen käynnistymistä uudelleen vielä kesän aikana.

Pohjois-Korea sopi helmikuussa sulkevansa ydinvoimalansa Yongbyonissa ja päästävänsä tarkkailijat maahan, jos se saa vastineeksi polttoaineapua ja jos sen Macaossa jäädytettyinä olleet varat vapautetaan.

Yhdysvallat oli jäädyttänyt macaolaisessa Banco Delta Asiassa olleet noin 25 miljoonaa dollaria, eli yli 18 miljoonaa euroa, vuonna 2005. Niiden siirto takaisin Pohjois-Korean käyttöön käynnistyi aiemmin tällä viikolla.

Yhdysvallat väitti vuonna 2005 summan koostuneen väärennetyistä rahoista sekä huumeiden salakuljetuksesta. Lausunnon vuoksi pankit eivät olleet halukkaita tallettamaan summaa, ja Pohjois-Korean varat pysyivät jäädytettyinä lähestulkoon kaksi vuotta.

Yhdysvaltain pääneuvottelija Christopher Hill kertoi, että varainsiirrossa Macaosta on ollut pieniä ongelmia, jotka selviävät maanantaihin mennessä. Hän arveli myös, että kuudenväliset neuvottelut Pohjois-Korean ydinohjelmasta jatkunevat heinäkuun alussa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  2. 2

    Rovaniemellä kadonnut Markku, 53 löytyi kuolleena – poliisi tutkii murhana

  3. 3

    Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

  4. 4

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  5. 5

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  6. 6

    Vakava puukotustilanne koulussa Vaasassa – oppilasta lyötiin puukolla olkapäähän

  7. 7

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  8. 8

    Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

  9. 9

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  10. 10

    Nuoriso nilkat paljaana, revityissä farkuissa hyytävässä talvisäässä – ”Olen tottunut kulkemaan takki auki. Kylmyys on asenne”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  2. 2

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  3. 3

    Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

  4. 4

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  5. 5

    Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

  6. 6

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  7. 7

    Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

  8. 8

    Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

  9. 9

    Dramaattinen muutos säässä Etelä-Suomessa: lunta voi tulla kohta jopa 30 senttiä

  10. 10

    Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  3. 3

    10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

  4. 4

    Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

  5. 5

    Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

  6. 6

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  7. 7

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  8. 8

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  9. 9

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  10. 10

    37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  2. 2

    Rovaniemellä kadonnut Markku, 53 löytyi kuolleena – poliisi tutkii murhana

  3. 3

    Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

  4. 4

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  5. 5

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  6. Näytä lisää