Anja, Anita

Ulkomaat

Ruotsalainen hiv-rokote saa kiitosta

Julkaistu:

Ruotsalainen hiv-rokote Hivis on tuottanut kokeissa yllättävän hyviä tuloksia. EU:n rokotusasiantuntija Manuel Romaris pitää ruotsalaisrokotteen alustavia tuloksia parhaina maailmassa, kertoo ruotsalaislehti Dagens Nyheter.

Romaris arvioi ruotsalaistutkijoiden olevan oikealla tiellä. Hivis-rokotetta on tähän mennessä testattu kahdessa vaiheessa. Ensin selvitettiin, että rokote on turvallinen. Toisessa vaiheessa tutkittiin, onko sillä vaikutusta koehenkilöiden vastustuskykyyn.

Tansaniassa tehdyssä kokeessa kaikkien koehenkilöiden vastustuskyky parani.Vielä on kuitenkin liian aikaista sano, antaako Hivis tehokkaan suojan hi-virusta vastaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tutkimus listasi maailman maat saastekuolemien mukaan – näin Suomi sijoittui

  2. 2

    Ei vain urbaanilegenda: Hammastahnalla voi korjata puhelimen näyttöä

  3. 3

    Juha Tapio ja Jari Sillanpää villitsivät Fuengirolassa – Fugefest myytiin loppuun: suomalaisia kyydittiin paikalle tilauslennoilla

  4. 4

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  5. 5

    ”Syysloma on saateltu päätökseen” – Itä-Suomessa tapeltiin ja pahoinpideltiin koko viikonloppu

  6. 6

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  7. 7

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  8. 8

    Meri Turunen, 21, on Fitnessmalli 2017!

  9. 9

    Mehutölkkipommi, itsemurha-auto ja smurffi – tällaista tavaraa häädetty Isis on hylännyt tukikohtiinsa

  10. 10

    Koeajo: Dieselin maine mataa, mutta tämä loistomalli luottaa hienoon nakupataan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  3. 3

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  4. 4

    Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

  5. 5

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  6. 6

    Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

  7. 7

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  8. 8

    Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

  9. 9

    Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

  10. 10

    Vaeltamaan lähtenyt nuoripari löydettiin kuolleina USA:ssa – vaikuttivat syleilevän toisiaan, vieressä käsiase

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  4. 4

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  5. 5

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  6. 6

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  7. 7

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  8. 8

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  9. 9

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  10. 10

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tutkimus listasi maailman maat saastekuolemien mukaan – näin Suomi sijoittui

  2. 2

    Ei vain urbaanilegenda: Hammastahnalla voi korjata puhelimen näyttöä

  3. 3

    Juha Tapio ja Jari Sillanpää villitsivät Fuengirolassa – Fugefest myytiin loppuun: suomalaisia kyydittiin paikalle tilauslennoilla

  4. 4

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  5. 5

    ”Syysloma on saateltu päätökseen” – Itä-Suomessa tapeltiin ja pahoinpideltiin koko viikonloppu

  6. Näytä lisää