Koirien pullovesi on hittituote Australiassa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Koirien pullovesi on hittituote Australiassa

Nykypäivän lemmikkikissat ja -koirat ovat vallan merkillistä ryhmää. Osa niistä kehittää mieluummin itselleen lämpöhalvauksen kuin suostuu latkimaan vettä.

14.7.2006 17:09

Australialainen Andrew Larkey on keksinyt keinon, jonka avulla ainakin koirille pitäisi alkaa vesi maistua. Larkeyn yritys pullottaa koirille vettä, mutta lisää samalla niihin aromin.

Markettien hyllyillä on nyt tarjolla pihvi-, pekoni- ja kanavettä. Tuotteen nimi on Aqua Dog.

Australialaiskodeissa asuu valtava määrä koiria. Kengurumaan asukkaat ostavat hauvoilleen vuoden aikana muonaa noin 700 miljoonan euron arvosta.

Andrew Larkey oli vahvasti sitä mieltä, että koirien pullovesi mahtuu markkinoille erinomaisen hyvin.

- Joidenkin mielestä ideani oli naurettava. Mutta kyllä me olemme sataprosenttisesti tosissamme. Tämähän on vähän kuin koirien urheilujuomaa tai jotain siihen suuntaan, Larkey määrittelee.

Lähes kaksi euroaper pullo

Larkey sai idean koirien pulloveteen käymällä panimon edustajana ahkerasti ruokamarketeissa. Hän pani merkille ihmisille tarkoitetun pulloveden huikeat markkinat.

Ja sen, että lemmikkieläinten muona ei todellakaan ole mitään halpaa purtavaa. Larkey keksi kääriä mielessään nämä kaksi totuutta samaan pakettiin.

Ja Larkeyn idea toimii. Koirien vesipullon hinnaksi koiravesiruhtinas lojautti ujostelematta melkein kaksi euroa, mutta se ei koiriaan rakastavia australialaisia häiritse. Koirien pullovesi suorastaan lentää hyllyiltä ostoskoreihin.

Andrew Larkey vie koirien pullovettä jo Yhdysvaltoihin, Taiwaniin ja Singaporeen. Tällä hetkellä Larkey tutkii Japanin markkinoiden mahdollista avaamista.

Ja vielä vitamiinitkin päälle

Tuleva koiravesimiljonääri on vakuuttunut siitä, että hänen tuottamansa pihvi-, kana- ja pekonivesi on hyväksi koirien terveydelle.

- Ihminen ymmärtää, että hänen on juotava vettä. Muuten energia loppuu ja toiminta vaikeutuu. Ihminen tietää, että hänen kannattaa juoda vettä ennen kuin näin käy. Mutta koira ei ymmärrä, milloin sen on parasta alkaa juoda katastrofin estämiseksi. Se voi antaa tilanteen kehittyä ties kuinka huonoksi, Larkey paasaa.

- Minun pulloveteni on apu tähän tilanteeseen. Nyt koira juo mielellään ja selviää vähän kuin huomaamattaan esimerkiksi kuuman päivän läpi ilman ongelmia. Minä vielä lisään vesiin vitamiinejakin, Larkey kehaise.

4 400 euroavuodessa

Eräs koiravesien superostaja on Jacqui Lambrick. Hänellä on hoivissaan seitsemän hauvamaailman edustajaa.

- Annan niistä jokaiselle yhden vesipuollon päivässä, Lambrick sanoo.Lambrick siis ostaa koirien pullovettä noin 12 eurolla joka päivä.

Vuoden aikana hän ostaa 2 550 pulloa ja maksaa niistä 4 400 euroa. Mutta hänellä on toimintaansa hyvä syy.

- Eräs koiristani sairastui kerran. Se ei syönyt eikä juonut mitään, paitsi koirien pullovettä. Sen jälkeen se ei ole muunlaiseen veteen koskenutkaan.

- Olen varma, että ilman pullovettä se olisi kuollut sairauteensa, Jacqui Lambrick vakuuttaa.

(STT-AFP-IS)

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?