Siepatuiden suomalaisten paluuajankohdasta ei varmuutta - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Siepatuiden suomalaisten paluuajankohdasta ei varmuutta

Vapaaksi päässeet kaksi suomalaista siepattua saattavat palata Suomeen huomenna. Italialaisesta öljy-yhtiöstä Enistä kerrottiin kuitenkin puhelimessa STT:lle, ettei paluun ajankohtaa voida vielä varmistaa. Enin tiedottaja korosti, että suomalaiset ovat kunnossa ja turvassa.

Tältä laivalta Etelä-Nigeriasta suomalaiset kidnapattiin.­

22.11.2006 17:12 | Päivitetty 23.11.2006 16:56

Siepatut itse olivat kertoneet Suomen Nigerian-suurlähetystölle lähtevänsä matkaan torstaina, jolloin he saapuisivat Suomeen perjantaina.

Port Harcourtissa sairaalaan aluksi siirretyt suomalaiset matkustavat Suomeen Lagosin kautta.

Molemmat suomalaiset ovat Suomen ulkoministeriön mukaan kunnossa, mutta järkyttyneitä.Veneillä liikkuneet sieppaajat ottivat yhteensä seitsemän panttivankia keskiviikon vastaisena yönä italialaisen öljy-yhtiön huoltoalukselta.

Heistä yksi - britti - kuoli, kun Nigerian hallituksen joukot ryhtyivät vapauttamaan panttivankeja.

Myös kaksi sieppaajaa ja yksi nigerialaissotilas kuolivat. Italialainen panttivanki haavoittui. (STT)

Siepatut suomalaiset järkyttyneitä

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?