Kauno, Kasperi

Ulkomaat

Sähköpeitto leikattiin käärmeen vatsasta!

Julkaistu:

Houdini-niminen amerikkalaiskäärme yritti olla kuuluisan taikurikaimansa veroinen - ja melkein onnistuikin siinä.

Matelija teki varsinaisen tempun, kun se nielaisi lähes 2 x 2 -metrisen sähköpeiton johtoineen kaikkineen.

- Peiton on täytynyt kiertyä kiinni käärmeen jänisateriaan, omistaja Karl Benozka pohti pytoninsa ihmeellistä ruokavaliota.

Sähköpeitto oli ollut trooppista ympäristöä tarvitsevan pytonin lämmikkeenä sen häkissä. Lämpövastuksia sisältävät, sähköpistokkeeseen kytkettävät huovat ovat myös amerikkalaisissa talouksissa varsin yleisiä. Omistajan epäilyt heräsivät, kun huopa oli kadonnut ja käärme oli huonovointisen näköinen, Idaho Mountain Express -lehti kertoi.

Nelimetrinen ja 27-kiloinen käärme joutui pikaisesti leikkauspöydälle. Kaksituntisen operaation aikana käärmeen vatsaan tehtiin 30-senttinen viilto. Käärmeen nielaisema saalis oli selvästi näkyvissä röntgenkuvissa: kiertynyttä sähköjohtoa näkyi noin kahden ja puolen metrin pituisella osuudella matelijan suolistossa.

- Se oli iso sähköinen sekasotku. En ollut uskoa sitä, Benozka päivitteli Mountain Expressille.

Tilanne oli jännittävä myös leikkauksen suorittaneelle eläinlääkärille Karsten Fostvedtille, sillä hän ei ollut koskaan ennen operoinut käärmettä.

- Me soitimme muutamalle asiantuntijalle ja he kertoivat meille, mistä leikata, Forstvedt tunnusti.

Kaikesta huolimatta leikkaus näytti onnistuneen suunnitelmien mukaisesti ja käärmeen kerrotaan voivan hyvin. Kalifornian yliopiston lääketieteen laitoksen asiantuntijat arvioivat, että käärmeellä oli mennyt hyvinkin kuusi tuntia huovan ja johdon nielemiseen. Ilman leikkausta matelija olisi menehtynyt.

Houdini ottanee rauhallisesti parin seuraavan päivän ajan, sillä nukutuksen vaikutukset häviävät vasta parin päivän kuluessa matelijan hitaan aineenvaihdunnan takia.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Moskovan ex-lähettiläs Himanen: Suomen haettava Natoon pian – ja ilman kansanäänestystä

  2. 2

    Kimi Räikköseltä tiukka vastaus toimittajalle: ”En tiedä, mistä puhutte”

  3. 3

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  4. 4

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  5. 5

    Helsingin Kaivopuiston edustalta löytyi miehen ruumis

  6. 6

    40 vuotta Lynyrd Skynyrd -yhtyeen tuhoisasta lentoturmasta – näin kaikki tapahtui

  7. 7

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  8. 8

    Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, paljastivat lapsensa lasketun ajan: ”Olen hermona ja odotan tulevaa onnellisin mielin”

  9. 9

    Kahdeksan auton ketjukolari liukkaalla Kolmostiellä – heittelehtinyt auto törmäsi muihin autoihin

  10. 10

    MTV: Ensitreffit alttarilla -Johanna ja Markus ajautuvat ilmiriitaan – miehellä palaa käpy: ”Pitäisi mennä sun pillin mukaan joka asiassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

  2. 2

    Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

  3. 3

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  4. 4

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  5. 5

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  6. 6

    Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

  7. 7

    Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

  8. 8

    Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

  9. 9

    Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

  10. 10

    Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  7. 7

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  8. 8

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  9. 9

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  10. 10

    Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Moskovan ex-lähettiläs Himanen: Suomen haettava Natoon pian – ja ilman kansanäänestystä

  2. 2

    Kimi Räikköseltä tiukka vastaus toimittajalle: ”En tiedä, mistä puhutte”

  3. 3

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  4. 4

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  5. 5

    Helsingin Kaivopuiston edustalta löytyi miehen ruumis

  6. Näytä lisää