Ulkomaat

Espanja myöntää ihmisapinoille ihmisoikeudet

Julkaistu:

Espanjan parlamentti on antamassa ihmisapinoille lakisääteisen oikeuden elämään ja vapauteen. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun perinteisesti ihmisoikeuksina pidetyt oikeudet ulotetaan koskemaan eläinlajia.

Parlamentin ympäristövaliokunta päätti keskiviikkona, että myös nämä ihmisten geneettiset lähisukulaiset ansaitsevat tähän saakka vain ihmisille rajatut oikeudet.

- Tämä on historiallinen päivä taistelussa eläinten oikeuksien puolesta, sanoo ihmisapinoita puolustavan projektin johtaja Pedro Pozas.

Ympäristövaliokunnan päätöksellä on laaja kannatus parlamentin puolueiden keskuudessa, ja sen arvioidaan pian tulevan laiksi.

Uusi laki kieltäisi ihmisapinoiden käytön sirkuksissa, televisiomainoksissa ja elokuvissa. Apinoiden pito eläintarhoissa olisi yhä mahdollista, mutta lain kannattajien mukaan nykyisiä eläintarhaoloja jouduttaisiin parantamaan.