Bush aloitti Euroopan-kiertomatkansa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Bush aloitti Euroopan-kiertomatkansa

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush aloitti maanantaina Euroopan-kiertomatkansa.

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush osallistuu Sloveniassa järjestettävään Yhdysvaltain ja EU:n huippukokoukseen ja vierailee lisäksi Berliinissä, Roomassa, Pariisissa ja Lontoossa.

9.6.2008 18:05

Bush osallistuu Sloveniassa järjestettävään Yhdysvaltain ja EU:n huippukokoukseen ja vierailee lisäksi Berliinissä, Roomassa, Pariisissa ja Lontoossa.Kyseessä on tiettävästi Bushin viimeinen visiitti Eurooppaan ennen kuin hänen presidenttikautensa tammikuussa päättyy.

Diplomaattien mukaan tiistaihin keskittyvältä Yhdysvaltain ja EU:n huippukokoukselta odotetaan julkilausumaa, joka kattaa koko transatlanttisen yhteistyön. Tähän sisältyy niin turvallisuus, kauppa kuin ilmastonmuutoskin.

Kokous järjestetään Ljubljanan ulkopuolella Brdon lomakohteessa. Bushin ja ulkoministeri Condoleezza Ricen oli määrä saapua Ljubljanaan myöhään maanantaina Suomen aikaa.

Myös Lähi-idän rauhanhankkeen, Iranin ydinohjelman, Afganistanin tilanteen ja elintarvikkeiden sekä polttoaineen hintojen odotetaan nousevan esille matkan aikana.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?