Ismo

Ulkomaat

Ranska nostaa eläkeikää ja rikkaiden veroja

Julkaistu:

Ranskan hallitus esitteli keskiviikkona pitkään valmistellun eläkeuudistuksensa. Suunnitelman mukaan ranskalaisten eläkeikää nostettaisiin vuoteen 2018 mennessä nykyisestä 60 vuodesta 62:een.

Lisäksi hyvätuloisten verotusta ja pääomaverotusta on tarkoitus kiristää.- Meidän on välttämätöntä tehdä töitä pidempään, painotti työministeri Eric Woerth.

Uudistuksen tarkoituksena on pienentää maan sosiaaliturvajärjestelmän valtavaa vajetta. Eläkemaksujen ja maksettavien eläkkeiden välisen kuilun arvioidaan kasvavan tänä vuonna jo 32 miljardiin euroon. Ilman uudistusta vaje voisi kohota parissakymmenessä vuodessa 80 miljardiin.

Ammattiliitot ovat ilmoittaneet vastustavansa eläkeiän nostoa, ja ne ovat uhanneet järjestää ensi viikolla valtakunnallisen lakon. Todennäköisenä pidetäänkin, että uudistuspakettiin lisäillään vielä joitain myönnytyksiä.

Uudistus menee hallituksen viilattavaksi heinäkuussa ja parlamentin käsittelyyn syyskuussa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  2. 2

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  3. 3

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  4. 4

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  5. 5

    Nuori nainen yritettiin raiskata Vaasassa – epäilty tallentui valvontakameraan

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

  8. 8

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  9. 9

    Antibiooteille vastustuskykyistä suolistobakteeria löydetty Kuopion yliopistollisessa sairaalassa

  10. 10

    Suomalaisia valittiin jo kesän EM-yleisurheilukisoihin – Tero Pitkämäki: ”Antaa mielenrauhaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  3. 3

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  4. 4

    Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

  5. 5

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  6. 6

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  7. 7

    Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

  8. 8

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  9. 9

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  10. 10

    Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  4. 4

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  2. 2

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  3. 3

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  4. 4

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  5. 5

    Nuori nainen yritettiin raiskata Vaasassa – epäilty tallentui valvontakameraan

  6. Näytä lisää