Tenho, Max

Ulkomaat

Missouri pelkää tulvavallien murtuvan

Julkaistu:

Mississippi-joen pinta jatkoi tiistaina paikoin nousuaan ja tämä herätti huolta jopa 27 tulvavallin murtumisesta.

Ihmiset kasasivat tuhansittain hiekkasäkkejä kohtiin, jotka osavaltion hallinnon mukana olivat vaarassa antaa periksi. Ainakin viisi ihmistä jouduttiin pelastamaan tulva-alueelta.

Joki kaivoi suuren aukon tulvavalliin lähellä Gulfportia ja vesi peitti ainakin 2 023 hehtaaria maapinta-alaa.

Osassa Iowaa tilanne alkoi eilen palautua jo normaaliksi. Jäljellä oleva tulvavesi on kuitenkin paikoin myrkyllinen sekoitus viemärivesiä, maatalouden kemikaaleja ja polttoaineita.

Des Moinesin piirikunnan hätätilatoimikunnan johtaja LeRoy Lippert kehotti ihmisiä välttämään tulvavesiä.

- Jos juotte tätä vettä ja jäätte henkiin, kertokaa minulle. Teillä ei ole aavistustakaan. On todella järkevää pysyä erossa siitä, Lippert varoitti.

Tulvat ovat pahimmat, mitä Iowan osavaltiossa on nähty vuoden 1993 historiallisten tulvien.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  2. 2

    Leikkisä kiipeily päättyi huutoon: Apina puri kahta suomalaista Thaimaan lomakohteessa – rabies-vaarasta ei usein kerrota

  3. 3

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  4. 4

    Juuso-Petterin etsinnöissä löytyi kadonneelle kuulunut kenkä

  5. 5

    Suomalaiskaveruksista tuli tähtiä Australiassa: Beny, 21, ja Aram, 22, patsastelevat työkseen uimahousuissa kadulla – ”Jopa nimmareita on saatu antaa”

  6. 6

    Teetkö muihin vaikutuksen? Tällainen naama jää parhaiten ihmisten mieleen

  7. 7

    Tekninen vika iski Länsimetron avajaispäivänä – metrojunat pysähtyivät raiteille

  8. 8

    Espanjan poliisi ampui ranskalaismiestä, jonka arveli sanoneen ”Allahu akbar”

  9. 9

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  10. 10

    Tomi Metsäketo ulos joulukonserttikiertueelta – korvaajiksi Waltteri Torikka ja Pete Parkkonen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

  2. 2

    Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

  3. 3

    KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

  4. 4

    Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

  5. 5

    40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

  6. 6

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  7. 7

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  8. 8

    Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

  9. 9

    Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

  10. 10

    AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

  2. 2

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  8. 8

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  2. 2

    Leikkisä kiipeily päättyi huutoon: Apina puri kahta suomalaista Thaimaan lomakohteessa – rabies-vaarasta ei usein kerrota

  3. 3

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  4. 4

    Juuso-Petterin etsinnöissä löytyi kadonneelle kuulunut kenkä

  5. 5

    Suomalaiskaveruksista tuli tähtiä Australiassa: Beny, 21, ja Aram, 22, patsastelevat työkseen uimahousuissa kadulla – ”Jopa nimmareita on saatu antaa”

  6. Näytä lisää