Zimbabwessa pidätettiin ulkomaisia toimittajia - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Zimbabwessa pidätettiin ulkomaisia toimittajia

Zimbabwen poliisi kertoi torstaina pidättäneensä kaksi ulkomaista toimittajaa maan pääkaupungissa Hararessa.

3.4.2008 23:31

Syynä oli poliisin mukaan se, ettei heillä ollut asianmukaisia työskentelylupia.

Vähän aiemmin poliisit piirittivät hararelaisen hotellin, joka on ollut ulkomaisten tiedotusvälineiden suosiossa.

Zimbabwen viranomaiset kielsivät valtaosalta ulkomaisia tiedotusvälineitä viikonloppuna pidettyjen vaalien seuraamisen.

Samalla he varoittivat, että maahan salaa ilman lupia soluttautuvia toimittajia kohdellaan erittäin kovalla kädellä.

Tilanne Zimbabwen pääkaupungissa on jännittynyt samalla kun presidentinvaalien tulos edelleen viipyy.

Asukkaat jännittävät sitä, onko presidentti Robert Mugabe epäonnistunut pyrkimyksissään varmistaa kuudennen kautensa. Oppositio on julistautunut vaalien voittajaksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?