Sebastian

Ulkomaat

Palanut mies juoksi paloasemalle hakemaan apua yökerhoon

Julkaistu:

Hälytys Permin yökerhopalosta ei tullut puhelimitse, vaan pahoin palanut mies juoksi paloasemalle hakemaan apua.

Venäläisten lehtitietojen mukaan paloasema sijaitsee vain noin minuutin ajomatkan päässä yökerhosta, joten palokunta ehti paikalle nopeasti heti tiedon saatuaan.

Hätätilaministeri Sergei Shoigun mukaan paloaseman päivystäjä osasi heti arvioida palon vakavuuden oikein nähtyään miehen vammat. Paikalle hälytettiin välittömästi suuri määrä yksiköitä.

- Ensimmäiseksi palomiehet ryhtyivät evakuoimaan ihmisiä, vetämään pois heitä, jotka olivat yhä sisällä, Shoigu kertoi uutispalvelu Newsru.comin mukaan.

- Alustavien tietojen mukaan mitään räjähdystä ei ollut. Kyse on siitä, että esiintymislavan katto oli matalalla, sinne ei olisi mahtunut pitkä mies edes seisomaan. Pyrotekniikka sytytti katon palamaan, Shoigu kuvaili.

Kun ihmiset avasivat ovet lähteäkseen pakoon, paikalle syntyi ilmavirta, joka lisäsi entisestään tulen voimaa. Pian katkesivat sähköt ja ihmiset eivät päässeet poistumaan yökerhosta sen kapeiden käytävien kautta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  2. 2

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  3. 3

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  4. 4

    Pystypaikan pummit veivät palkintosijan Kaisa Mäkäräiseltä – maalisuoralla nähtiin upeaa urheiluhenkeä!

  5. 5

    Pandat nostavat Ähtärin lippujen hintoja reippaasti – katso vertailu Euroopan pandatarhojen välillä

  6. 6

    Eloisasta lomakohteesta jäi aavemaiset rauniot – katso hyytävät kuvat olympiaisännän suljetusta hiihtoparatiisista

  7. 7

    Huippukokki Paul Bocuse on kuollut – ”Gastronomian paavi on jättänyt meidät”

  8. 8

    Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

  9. 9

    Meghan Marklen arkinen ulkonäkö varasti huomion: eripariset korvakorut ja huoleton nuttura – edustustyyli kaukana herttuatar Catherinesta

  10. 10

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  3. 3

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  4. 4

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  5. 5

    Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

  6. 6

    Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

  7. 7

    Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

  8. 8

    Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

  9. 9

    Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

  10. 10

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  3. 3

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  4. 4

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  5. 5

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  6. 6

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  7. 7

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  8. 8

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  9. 9

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  10. 10

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  2. 2

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  3. 3

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  4. 4

    Pystypaikan pummit veivät palkintosijan Kaisa Mäkäräiseltä – maalisuoralla nähtiin upeaa urheiluhenkeä!

  5. 5

    Pandat nostavat Ähtärin lippujen hintoja reippaasti – katso vertailu Euroopan pandatarhojen välillä

  6. Näytä lisää