Poliisi sulki Teheranin keskustan mielenosoittajilta - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Poliisi sulki Teheranin keskustan mielenosoittajilta

Iranin poliisi on sulkenut osan Teheranin keskustasta estääkseen opposition suunnitteleman mielenosoituksen. Silminnäkijöiden mukaan mellakkapoliisit estävät pääsyn Teheranin yliopiston liepeillä olevalle kadulle.

20.6.2009 15:52

Viranomaiset olivat varoittaneet mielenosoittajia seuraamuksista, jos nämä lähtevät kaduille. Oppositiojohtajat eivät kuitenkaan olleet kutsuneet koolle täksi päiväksi suuria mielenilmauksia.

Iranin valvojien neuvosto puolestaan ilmoitti olevansa valmis laskemaan satunnaisotannalla uudelleen 10 prosenttia viime viikon presidentinvaaleissa annetuista äänistä. Neuvosto oli kutsunut kiisteltyjen vaalien hävinneet ehdokkaat mukaan tämänpäiväiseen kokoukseensa, mutta ainoastaan yksi heistä, Mohsen Rezai, saapui paikalle.

Sekä Mirhossein Mousavi että Mehdi Karoubi jättivät tilaisuuden väliin. Ele tulkittiin siten, että he vaativat yhä uusien vaalien järjestämistä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?