Jari, Jalmari

Ulkomaat

Belgian prinssi kavallussotkussa

Julkaistu:

Belgian prinssi Laurent kiisti tiistaina tienneensä, että hän oli saanut laivastolta kavallettua rahaa.

Prinssi todisti Hasseltissa kohuoikeudenkäynnissä, jossa kavalluksesta syytetään kymmenen muun ohessa hänen entistä avustajaansa kapteeni Noel Vaessenia.

Vaessen on sanonut aiemmin oikeudessa prinssin tienneen saamansa 175 000 euron summan alkuperästä. Rahat kuluivat prinssin asuinrakennuksen remonttiin ja hyväntekeväisyyteen. Prinssiä vastaan ei ole nostettu syytettä.

Oikeusjuttu on kiusallinen Belgian kuningasperheelle, jonka jäsen ei ole koskaan aiemmin joutunut todistajaksi oikeuteen. Kuningas Albert laati asiaa koskevan asetuksen viime viikolla ja korosti julkisuudessa, ettei kukaan ole lain yläpuolella.

Julkisuudessa on kyselty muun muassa kuninkaallisten julkisten varojen käytön perään. Flaaminkielinen kristillisdemokraattinen oppositiopuolue on vaatinut kuninkaallisten määrärahojen supistamista.

Kuningashuonetta on tavattu pitää yhdistävänä tekijänä maassa, jossa moni kiistanaihe hiertää flaamin- ja ranskankielisen kansanosan välejä.

(STT-AFP-DPA)

Näitä luetaan!
  1. 1

    188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

  2. 2

    Eteläisellä Tyynellämerellä erittäin voimakas maanjäristys – tsunamiaaltoja havaittu

  3. 3

    Selena Gomez räväytti platinablondina nahkaminimekossa – katso kuvat AMA-gaalan upeimmista ja oudoimmista puvuista

  4. 4

    Huippuvireinen Markkanen heitti omat ennätyspisteensä NBA:ssa – valmentaja hehkutti: ”Lauri oli ilmiömäinen”

  5. 5

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  6. 6

    Trump pelasti maanmiehensä vankilalta Kiinassa – omaisen lausunto johti presidentin käsittämättömään ärähdykseen

  7. 7

    90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

  8. 8

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Mikä viikko! Teräväinen ja Aho takovat hurjaa jälkeä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  3. 3

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  4. 4

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  5. 5

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  6. 6

    Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

  7. 7

    Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

  8. 8

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  9. 9

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  10. 10

    Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  2. 2

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

  2. 2

    Eteläisellä Tyynellämerellä erittäin voimakas maanjäristys – tsunamiaaltoja havaittu

  3. 3

    Selena Gomez räväytti platinablondina nahkaminimekossa – katso kuvat AMA-gaalan upeimmista ja oudoimmista puvuista

  4. 4

    Huippuvireinen Markkanen heitti omat ennätyspisteensä NBA:ssa – valmentaja hehkutti: ”Lauri oli ilmiömäinen”

  5. 5

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  6. Näytä lisää