Rasmus, Asmo

Ulkomaat

Pushkinin kuolinverta löytyi sohvalta?

Julkaistu:

Pietarilaisen Pushkin-museon tutkijat ovat liki sataprosenttisen varmoja, että museoon lahjoitetulla nahkasohvalla on aitoa Pushkinin verta.

Näin ollen sohva olisi nimenomaan se, jolla kuuluisa runoilija kuoli vuonna 1837 kaksintaistelun jälkeen.

Sohvalta on jo otettu verinäytteet ja alustavat tulokset varmistavat, että veri kuuluu miehelle ja että se on vuotanut kauan aikaa sitten. Tutkimuksista kertoi Leningradin alueen oikeuslääketieteellisen laboratorion varajohtaja Juri Molin St. Petersburg Timesissa.

Parhaillaan verinäytteitä verrataan Pushkinin käyttämästä liivistä otettuihin kuitunäytteisiin. Tulosten valmistuminen vie Molinin mukaan vielä jonkin aikaa.

Nahkasohva on ollut esillä Moikan rantakadulla sijaitsevassa Pushkin-museossa jo yli 70 vuotta. Museo sai sohvan lahjoituksena Eremitaasin taidemuseolta 1937.

Eremitaasiin sohva oli päätynyt puolestaan Filosofovin perheeltä, joka oli saanut sen lahjaksi Pushkinin nuorimmalta pojalta Grigorilta.

Sohvan aitoudesta ja alkuperästä on ollut epäilyjä koko ajan, vaikka museon kävijöille sitä on esitelty nimenomaan Pushkinin kuolinsohvana.

Pushkin haastoi kaksintaisteluun ranskalaisen Georges Dantesin, joka tiedettiin Pushkinin vaimon Natalia Gontsharovan rakastajaksi. Runoilija haavoittui vatsaan ja kuoli pari päivää myöhemmin Moikan-kodissaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

  2. 2

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  3. 3

    Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

  4. 4

    Rugbytähti yritti paijata leijonaa karmein seurauksin – kuva ei herkimmille

  5. 5

    Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

  6. 6

    Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

  7. 7

    Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

  8. 8

    Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

  9. 9

    Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

  10. 10

    Trumpilta jälleen täyslaidallinen kansallislaulun aikana polvistuneille pelaajille – sponsorit hermostuneita tilanteeseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  2. 2

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  3. 3

    Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

  4. 4

    Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

  5. 5

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  6. 6

    Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

  7. 7

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  8. 8

    Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

  9. 9

    Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

  10. 10

    Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  4. 4

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  5. 5

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  6. 6

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  7. 7

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  8. 8

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  9. 9

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  10. 10

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

  2. 2

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  3. 3

    Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

  4. 4

    Rugbytähti yritti paijata leijonaa karmein seurauksin – kuva ei herkimmille

  5. 5

    Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

  6. Näytä lisää