Anja, Anita

Ulkomaat

Irakissa kuoli viime kuussa yli 2 000 ihmistä

Julkaistu: , Päivitetty:

Yli 2 000 irakilaista siviiliä, poliisia ja sotilasta sai surmansa Irakissa maaliskuussa, ilmenee tänään julkistetuista tilastoista. Lisäystä helmikuuhun verrattuna oli 15 prosenttia.

Irakin viranomaisten laskelmien mukaan surmansa saaneiden irakilaisten määrä oli ainakin 2 078.Valtaosa Irakin väkivaltaisuuksissa kuolleista oli siviilejä. Kun maaliskuussa Irakissa sai päivittäin surmansa keskimäärin 67 ihmistä, niin heistä 60 oli siviilejä. Lisäystä helmikuusta oli lähes 200 henkeä. Lisäksi 2 719 siviiliä haavoittui.

Maaliskuun luvut on synkkää luettavaa Yhdysvalloille. Irakilaiset ja amerikkalaiset joukot aloittivat helmikuun puolivälissä laajan turvallisuusoperaation Bagdadissa. Siitä huolimatta shiiojen ja sunnien väliset väkivaltaisuudet näyttävät vain kiihtyneen.

Yhdysvaltain joukkojen miestappiot nousivat maaliskuussa 85 henkeen. Kaikkiaan amerikkalaisia on Irakissa sodan aikana kuollut 3 244. Maassa on nyt noin 140 000 amerikkalaissotilasta.Irakin presidentti Jalal Talabani kertoi tiedotustilaisuudessa, että shiioihin lukeutuva Moqtada al-Sadr on kehottanut Mahdi-armeijaansa lopettamaan toimintansa.

- Mahdi-armeija näyttää noudattavan johtajansa käskyä, Talabani sanoi. Ryhmää on syytetty monista iskuista Irakissa.

Irakin sisäministeriöstä on irtisanottu yli 14 000 työntekijää vajaan puolentoista vuoden aikana.

Sisäministeriön edustaja Abdel Karim Khalaf sanoi , että irtisanotut työntekijät ovat syyllistyneet muun muassa korruptioon ja ihmisoikeuksien loukkaamiseen. Lausunto vahvisti entisestään epäilyjä Irakin hallinnon työntekijöiden osuudesta väkivaltaan.

(STT-AFP)

Näitä luetaan!
  1. 1

    MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

  2. 2

    Tutkimus listasi maailman maat saastekuolemien mukaan – näin Suomi sijoittui

  3. 3

    ”Syysloma on saateltu päätökseen” – Itä-Suomessa tapeltiin ja pahoinpideltiin koko viikonloppu

  4. 4

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  5. 5

    Juha Tapio ja Jari Sillanpää villitsivät Fuengirolassa – Fugefest myytiin loppuun: suomalaisia kyydittiin paikalle tilauslennoilla

  6. 6

    Ei vain urbaanilegenda: Hammastahnalla voi korjata puhelimen näyttöä

  7. 7

    SUORA LÄHETYS: Linnanmäen Vekkula suljetaan tänään lopullisesti

  8. 8

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  9. 9

    Meri Turunen, 21, on Fitnessmalli 2017!

  10. 10

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  3. 3

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  4. 4

    Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

  5. 5

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  6. 6

    Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

  7. 7

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  8. 8

    Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

  9. 9

    Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

  10. 10

    Vaeltamaan lähtenyt nuoripari löydettiin kuolleina USA:ssa – vaikuttivat syleilevän toisiaan, vieressä käsiase

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  4. 4

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  5. 5

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  6. 6

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  7. 7

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  8. 8

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  9. 9

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  10. 10

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

  2. 2

    Tutkimus listasi maailman maat saastekuolemien mukaan – näin Suomi sijoittui

  3. 3

    ”Syysloma on saateltu päätökseen” – Itä-Suomessa tapeltiin ja pahoinpideltiin koko viikonloppu

  4. 4

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  5. 5

    Juha Tapio ja Jari Sillanpää villitsivät Fuengirolassa – Fugefest myytiin loppuun: suomalaisia kyydittiin paikalle tilauslennoilla

  6. Näytä lisää