Ulkovallat pohtivat viikon lopulla lisäpakotteita Iranille - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Ulkovallat pohtivat lisäpakotteita Iranille

YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenmaat ja Saksa kokoontuvat viikon lopulla pohtimaan lisäpakotteita Iranille. Asiasta kertoi Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton maanantaina.

12.1.2010 7:20 | Päivitetty 12.1.2010 7:21

Clintonin mukaan Yhdysvallat harkitsee pakotteita, jotka kohdistuisivat Iranin hallinnon poliittiseen ja taloudelliseen perustaan.

-On selvää, että Iranissa päätökset tekee pieni ryhmä, jonka jäsenet ovat poliittisesti ja taloudellisesti linkittyneitä toisiinsa. Uskomme, että on viisainta käyttää pakotteita, jotka kohdistuvat suoraan päätöksentekijöihin, Clinton sanoi.

Iran ei ole YK:n vaatimuksista huolimatta luopunut uraanin rikastamisesta. Maalle ei kelvannut myöskään Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n tarjous kuljettaa Iranin uraani ulkomaille jatkojalostukseen.

Iran vakuuttaa ydinohjelmansa olevan rauhanomainen, mutta ulkovallat epäilevät sitä ydinaseen valmistelusta.

Clintonin mukaan pakotekokous järjestetään New Yorkissa. Siihen osallistuvat Yhdysvallat, Venäjä, Kiina, Britannia, Ranska ja Saksa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?