Al-Qaida yllyttää uusiin terrori-iskuihin - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Al-Qaida yllyttää uusiin terrori-iskuihin

Al-Qaidan kakkosjohtajana tunnettu Aiman al-Zawahri kehottaa muslimeja terrori-iskuihin länsimaita vastaan.

4.3.2006 0:00

Al-Zawahri syyttää länsimaita muslimien öljyn varastamisesta ja yllyttää muslimeja samanlaisiin iskuihin kuin New Yorkissa, Lontoossa ja Madridissa tehtiin.

Internetissä julkaistulla nauhalla al-Zawahri kehottaa niin ikään äärijärjestö Hamasia taistelemaan eikä tunnustamaan palestiinalaishallinnon ja Israelin rauhansopimusta.

Hamas kuitenkin torjui tuoreeltaan kehotuksen ja kuvasi sitä al-Zawaharin mielipiteeksi. Hamasin edustajan mukaan järjestö päättää asioista puhtaasti palestiinalaisten etujen kannalta.

Al-Zawahri katsoo nauhalla myös että profeetta Muhammadin pilapiirrokset ovat osa Yhdysvaltain johtamaa ristiretkeä islamia vastaan.

- Esimerkki Amerikan johtamien ristiretkeläisten vihasta -- ovat toistuvat profeetta Muhammadin loukkaukset, rauha hänelle, al-Zawahri sanoo nauhalla.

Al-Zawahri vaati muslimeja boikotoimaan Tanskaa, Norjaa, Ranskaa, Saksaa ja muita maita, jotka ovat hänen mukaansa loukanneet profeettaa.

Nauhan aitoutta ei ole varmistettu, mutta se julkaistiin tärkeällä islamistien internetsivustolla.

STT

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?