Ilotuliteriehunta ryöstäytyi käsistä Ruotsissa jo nyt - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Ilotuliteriehunta ryöstäytyi käsistä Ruotsissa jo nyt

Uudenvuoden rakettien ja paukkujen ammuskelu on mennyt holtittomaksi Ruotsissa. Paukuttelu alkoi jo ennen joulunpyhiä. Göteborgin seudulla nuoriso on ammuskellut ilotulitteita useita koulurakennuksia ja ihmisiä kohti.

28.12.2007 16:45

Tukholmassa puolestaan yksi metroasema on jouduttu sulkemaan paukuttelun takia.

- Uutta ja huolestuttavaa on, että nuoret ovat ampuneet raketteja kouluja ja päiväkoteja sekä myös ihmisiä kohti, Länsi-Götanmaan poliisin tiedotuspäällikkö Thomas Fuxborg kertoi perjantaina STT:lle.

Torstai-iltana Göteborgin seudulla kuuteen koulurakennukseen ammutut ilotulitteet aiheuttivat savuvahinkoja, mutta eivät onneksi sytyttäneet tulipaloja.

Läheisessä Trollhättanin kaupungissa yksi poliisi sai lieviä vammoja, kun raketti räjähti hänen päänsä lähellä.

Tukholmassa joukko nuoria ampui joulunpyhinä ilotulitusraketteja Rinkebyn metroasemalle. Raketteja ammuttiin myös metron henkilökuntaa ja matkustajia kohti.

Tilanne meni niin levottomaksi, että liikennelaitos päätti pitää metroaseman suljettuna iltaisin. Kaupunginosan asukkaille aseman sulkeminen on tuottanut kovasti harmia.

- Rakettien ampujat ovat hyvin nuoria, 13-17-vuotiaita. Emme oikein tiedä, onko tässä kyse nuorison huomionhalusta vai miksi tämä paukuttelu on muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen levinnyt tällaisiin mittoihin, Fuxborg pohdiskeli.

- Uutta on myös se, että paukuttelu alkoi jo joulukuun 20. päivän vaiheilla.

Ruotsissa ilotulitusraketteja ei saa myydä alle 18-vuotiaille. Siksi poliisi katsoo, että syytä rakettien leväperäisestä ammuskelusta voi vierittää myös nuorten vanhemmille.

Ruotsissa myydään uudenvuoden raketteja noin 20 miljoonan euron edestä. Pelastuslaitoksen tilastojen mukaan joka vuosi lääkärin pakeille hakeutuu kolmisensataa ihmistä, kun raketti jostain syystä räjähtääkin käsiin tai silmille.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?