Silja, Selja

Ulkomaat

Itsemurhaisku tappoi Pakistanin Lahoressa

Julkaistu:

Itsemurhapommittaja surmasi tiistaina kuusi ihmistä Pakistanin toiseksi suurimmassa kaupungissa Lahoressa tehdyssä iskussa. Haavoittuneita on parikymmentä. Isku kohdistui merisotakouluun.

Sisäministeriön edustajan mukaan itsemurhaiskijä seurasi moottoripyörällä koulun alueelle saapunutta minibussia ja räjäytti itsensä, kun vartijat yrittivät ottaa häntä kiinni.

Ensimmäisessä räjähdyksessä kuoli neljä ihmistä ja sitä seuranneissa räjähdyksissä kaksi lisää. Toisten tietojen mukaan iskijöitä oli kaksi.

Pakistanissa on tehty viiden päivän sisällä neljä itsemurhaiskua. Vuoden alusta lähtien väkivaltaisuuksissa on saanut surmansa yli 500 ihmistä.

Valtaosa hyökkäyksistä on tapahtunut Luoteis-Pakistanin heimoalueilla. Lahoressa Itä-Pakistanissa kuoli tammikuussa itsemurhaiskussa parikymmentä poliisia.

Ääriryhmät vastustavat presidentti Pervez Musharrafin yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso kartta: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

  2. 2

    Entinen NHL-kiekkoilija elää muistinsa menettäneenä kadulla – isän viestit kertovat karusta kohtalosta: ”Hän puhuu itsemurhasta”

  3. 3

    8 kuukautta Pohjois-Korean vankina ollut amerikkalaismies paloi kuoliaaksi epäselvissä olosuhteissa

  4. 4

    Kituutatko itsesi lihavaksi? 5 tehokasta tapaa aktivoida aineenvaihduntaa

  5. 5

    Serbikomentaja Mladicille elinkautinen kansanmurhasta

  6. 6

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  7. 7

    Aikuista miestä ei tuomittu 10-vuotiaan raiskauksesta, koska tytön ei katsottu vastustelleen – rikosoikeuden professori kritisoi

  8. 8

    Kansan­murhasta syytetty serbi­komentaja Ratko Mladic häiriköi itsensä ulos oikeus­salista

  9. 9

    Ei tuomiota raiskauksesta, sillä 10-vuotiaan uhrin ei katsottu vastustelleen – lakialoitteen tehnyt kansanedustaja tyrmistyi

  10. 10

    Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  3. 3

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  4. 4

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  5. 5

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  6. 6

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  7. 7

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  8. 8

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  9. 9

    Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

  10. 10

    Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso kartta: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

  2. 2

    Entinen NHL-kiekkoilija elää muistinsa menettäneenä kadulla – isän viestit kertovat karusta kohtalosta: ”Hän puhuu itsemurhasta”

  3. 3

    8 kuukautta Pohjois-Korean vankina ollut amerikkalaismies paloi kuoliaaksi epäselvissä olosuhteissa

  4. 4

    Kituutatko itsesi lihavaksi? 5 tehokasta tapaa aktivoida aineenvaihduntaa

  5. 5

    Serbikomentaja Mladicille elinkautinen kansanmurhasta

  6. Näytä lisää