Kreikan poliisi tilasi lisää kyynelkaasua Saksasta ja Israelista - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kreikan poliisi tilasi lisää kyynelkaasua Saksasta ja Israelista

Tuhannet kreikkalaiset osallistuivat perjantaina seitsemättä päivää jatkuviin väkivaltaisiin mielenosoituksiin.

12.12.2008 21:04 | Päivitetty 12.12.2008 21:12

Satoja opiskelijoita ja opettajia kerääntyi Ateenan parlamenttitalon edustalle, ja mielenosoittajia tunkeutui myös Kreikan keskuspankkiin.

Mielenosoittajat heittelivät poliiseja polttopulloilla ja kivillä, mihin poliisi vastasi kyynelkaasulla. Kyynelkaasua on mellakoiden aikana kulunut niin paljon, että Kreikan poliisin varastot ovat ehtymässä. Kaasua on tilattu lisää Saksasta ja Israelista.

Poliisi kertoo pidättäneensä mellakoiden aikana 432 ihmistä, joiden joukossa on paljon maahanmuuttajia. Heistä 176 on saanut syytteet väkivaltaisuudesta tai ryöstöstä.

Mielenosoitukset ovat levinneet myös Kreikan ulkopuolelle. Kreikkalaisväestö on osoittanut mieltään Kreikan lähetystöjen edessä ainakin Venäjällä, Italiassa, Espanjassa ja Tanskassa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?