Norjan kuningas Harald palasi töihin - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Norjan kuningas Harald palasi töihin

Norjan kuninkaanlinna tiedotti eilen, että kuningas Harald on taas terve ja ottaa vastuun perustuslaillisista velvollisuuksistaan. Hän järjesti heti eilen linnassa sisäisen suunnittelukokouksen.

14.4.2004 0:00

67-vuotias kuningas Harald on ollut sairaslomalla marraskuun lopulta lähtien sairastuttuaan virtsarakonsyöpään. Syöpäkasvain leikattiin 8. joulukuuta. Kuninkaan sairasloman aikana hänen sijaisenaan on toiminut kruununprinssi Haakon.

Sairaslomansa aikana kuningas Harald rentoutui ja keräsi voimia muun muassa matkustellen. Kuningaspari ja kruununprinssipari lapsineen olivat huhtikuun alussa Italiassa. Helmikuun lopulla kuningas osallistui Miamissa purjehdusregattaan.

Lepo on tehnyt kuninkaalle silminnähden hyvää ja Norjan lehdistön mukaan hän näyttää terveemmältä kuin pitkään aikaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?