Barack Obama jauhaa nikotiinipurukumia

Julkaistu:

Valkoiseen taloon pyrkivä demokraattisenaattori Barack Obama on tehnyt tupakkalakon. Hän ylisti amerikkalaisen ABC -kanavan haastattelussa korvaushoitoja.

- Tähän asti nikotiinipurukumi on tepsinyt. Poltin epäsäännöllisesti ja vedin salaa tupakan silloin tällöin, Obama perusteli lakon helppoutta.

- En tupakoinut koko ajan, joten ei ole ollut vapinaa tai mitään muitakaan vieroitusoireita, hän vakuutti.

Obama tunnusti kaipaavansa tupakkataukoa etenkin kirjoittaessaan. Toistaiseksi muutama nikotiinipurukumi päivässä on kuitenkin riittänyt.

Terveelliset elintavat ovat muotia muidenkin valtiomiesten keskuudessa. Suomen absolutistipääministerin Matti Vanhasen lisäksi esimerkiksi viinimaan presidentiksi mielivä Ranskan oikeistoehdokas Nicolas Sarkozy kieltäytyy kallistelemasta kuppia. (IS)