Katri, Kaija

Ulkomaat

Teinityttöä kiusattiin netissä - teki itsemurhan

Julkaistu:

Amerikkalaistyttö Megan Meier, 13, teki itsemurhan jouduttuaan julman huijauksen ja kiusauksen kohteeksi netissä. Nyt hänen kiusaajansa on vihdoin saatu oikeuden eteen.

Meganin naapuri, 49-vuotias Lori Drew, 49, vastasi maanantaina syytteisiin Kaliforniassa. Häntä uhkaa jopa 20 vuoden vankeus. Hän kiisti kaikki syytteet, ja hän saa odottaa heinäkuussa alkavaa oikeudenkäyntiä vapaalla jalalla.

13-vuotias Megan Meier oli viaton teinityttö, joka luuli, että jossain päin maailmaa asuu hänen ihastuksensa kohde Josh Evans. Josh oli söpö 16-vuotias rumpuja soittava poika, jonka vanhemmilla ei ollut puhelinta, ja jolla oli lemmikkikäärme. Josh kertoi, että hän tykkäsi Meganista.

Todellisuudessa Josh oli naapurissa asuva ilkeä nainen, Lori Drew, joka oli päättänyt tehdä Meganin elämästä helvettiä. Lori Drew oli ilmeisesti päättänyt kostaa Meganin riidat oman tyttärensä kanssa.

Kaikki sai alkunsa syksyllä 2006, kun Dardenne Prairissa, Missourissa, asuva Drew loi suositulle MySpace-nettisivustolle väärillä tiedoilla profiilin, jossa hän väitti olevansa 16-vuotias Josh Evans.

"Josh" lähestyi 13-vuotiasta Megania, ja heille kehkeytyi romanttinen suhde internetissä. "Nuoret" vaihtoivat keskenään viestejä innokkaasti, ja Josh lähetti Meganille myös seksuaalisesti sävyttyneitä viestejä.

Kuuden viikon "seurustelun" jälkeen Drew viestitti väärän profiilinsa suojissa Meganille ilkeästi, että heidän suhteensa on ohi. Eräs viesti kuului seuraavasti:

- Kaikki tietävät, millainen olet. Olet paha ihminen, ja kaikki vihaavat sinua. Pidä huoramainen elämäsi. Maailma olisi parempi paikka ilman sinua.

Muutama tunti viimeisen viestin jälkeen Meganin äiti Tina Meier löysi tyttärensä hirttäytyneenä vaatekaapista. Nettisuhteen dramaattinen päättyminen sekä ilkeät sanat olivat käyneet Meganille ylivoimakseksi kestää.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Anni, 29, julkaisi uimapukukuvan Instagramissa – paljastaa nyt, miltä otos todellisuudessa näytti: ”Päätin, että enää en tällaiseen alennu”

  2. 2

    Tämä kuosi vaatteissa on laiton monessa maassa – uhkana sakko tai jopa vankeusrangaistus

  3. 3

    Hallitus esittää autoverolain muuttamista – taustalla uudet liikennepalvelut

  4. 4

    Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

  5. 5

    Äidin poikkeuksellinen kasvatuspäätös kuohuttaa somessa – 2-vuotias tytär värjää hiuksia, meikkaa ja koristautuu siirtotatuoinneilla

  6. 6

    Suomalaisomisteiseen kelloliikkeeseen murtauduttiin elokuvatyyliin Ruotsissa

  7. 7

    Venäjän kohukansanedustaja yllättää: ”Talvisota tunnustettava miehityssodaksi – suomalais-ugrilaisia kieliä opetettava Venäjällä”

  8. 8

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  9. 9

    Suomalaisnaisille jättipettymys Rukalla: Krista Pärmäkoski kaatui kahdesti ja romahti kauas kärjestä

  10. 10

    Kevin Spaceyn tarina: näin nerosta tuli hirviö – rajut ahdistelusyytökset romuttivat koko uran hetkessä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  2. 2

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  3. 3

    Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  4. 4

    Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

  5. 5

    Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

  6. 6

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  7. 7

    Laulaja Sanni esiintyi Miss Farkku Suomi -elokuvassa 18-vuotiaana – ulkonäkö ja tyyli on muuttunut hurjasti: Mikä on paras?

  8. 8

    Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

  9. 9

    Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

  10. 10

    Lidlin uusi ”vesirajamekko” pian kauppoihin – paljettiunelma peittää pepun juuri ja juuri

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  5. 5

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Anni, 29, julkaisi uimapukukuvan Instagramissa – paljastaa nyt, miltä otos todellisuudessa näytti: ”Päätin, että enää en tällaiseen alennu”

  2. 2

    Tämä kuosi vaatteissa on laiton monessa maassa – uhkana sakko tai jopa vankeusrangaistus

  3. 3

    Hallitus esittää autoverolain muuttamista – taustalla uudet liikennepalvelut

  4. 4

    Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

  5. 5

    Äidin poikkeuksellinen kasvatuspäätös kuohuttaa somessa – 2-vuotias tytär värjää hiuksia, meikkaa ja koristautuu siirtotatuoinneilla

  6. Näytä lisää