Hurrikaani Ike toi lisää tuhoa Haitiin - ainakin 20 kuoli - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Hurrikaani Ike toi lisää tuhoa Haitiin - ainakin 20 kuoli

Britannian erillisalueella Turks-Caicossaarilla hurrikaani Ike tuhosi sunnuntaina taloja ja repi kattoja. Haitissa romahti silta, jota olisi tarvittu avun viemiseen jo entuudestaan myrskyistä kärsineen Gonaivesin maakunnan asukkaille. Ainakin 20 ihmisen kerrottiin saaneen surmansa.

7.9.2008 21:46

Maailman elintarvikejärjestö WFP kertoi, että kolmen rekan avustussaattueen piti kääntyä takaisin Haitissa sillan romahtamisen vuoksi.

Hirmumyrsky Ike voimistui nelosluokan hurrikaaniksi viisiportaisella asteikolla sunnuntaina, kun se liikkui kohti Kuubaa ja Meksikonlahtea.

Kuuban viranomaiset evakuoivat 600 000 ihmistä saaren itä- ja keskiosan rannikolta. Tiedossa oli, että aallot saattaisivat iskeä rantaan yli viiden metrin korkuisina. Nelosluokan hurrikaanin tuulen nopeus on 59-69 metriä sekunnissa.

Myös Floridan rannikon edustalla sijaitsevien saarten väki evakuoitiin varotoimena, ja presidentti George W. Bush julisti alueelle hätätilan. Hurrikaani saattaa iskeä Miamiin tiistain vastaisena yönä.

Iken ennustettiin mahdollisesti liikkuvan samaa reittiä kuin viime viikon Gustav-myrsky ja siten uhkaavan Louisianaa ja Texasia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?