Ulkomaat

Nevski Ekspress on myös suomalaisten suosima juna

Julkaistu:

Jos Nevski Ekspressin turma olisi sattunut keskellä viikkoa, junassa olisi saattanut olla useita suomalaisia.

Nevski Ekspress on Moskovan ja Pietarin välillä liikennöivä pikajuna, jota myös monet suomalaiset liikematkailijat käyttävät mieluummin kuin kaupunkien välisiä lentoja.

Juna lähtee Moskovasta kello 19.00, joten siihen ehtii hyvin pitkäkin työpäivän päätteeksi. Pietarissa juna on jo 23.30, sillä matka taittuu 4,5 tunnissa.

Pietarista Nevski Ekspress lähtee puolestaan 18.30 ja on Moskovassa 23.00. Näin yhteys on monien mielestä kätevämpi kuin kaupunkien välinen lento, sillä melko lyhyen matka-ajan lisäksi junalla pääsee kummassakin kaupungissa suoraan keskustaan.

Viranomaisten mukaan näyttää varsin varmalta, että Venäjän turmajunassa ei ollut suomalaisia. Kahden matkustajan sukunimet ovat suomalaistyyppisiä, mutta he ovat kuitenkin Venäjän kansalaisia.