Natsiteloittaja oikeuteen Saksassa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Natsiteloittaja oikeuteen Saksassa

Natsi-Saksan pahamaineisiin Waffen SS -joukkoihin kuulunutta Heinrich Boerea, 88, syytetään kolmen hollantilaisen siviilin teloituksesta toisen maailmansodan aikana. Omaiset hakevat nyt vihdoin oikeutta Aachenissa Saksassa.

Heinrich Boere on pahoitellut tekojaan mutta puolustautunut sanomalla, että hän vain totteli käskyjä.

28.10.2009 8:09

Boere on myöntänyt ampumalla tehdyt surmat. Hän onnistui kuitenkin pakenemaan aikoinaan sotavankileiriltä ja vältteli oikeutta yhteensä kuusi vuosikymmentä.

Boere ilmoittautui vapaaehtoisena Waffen SS -joukkoihin sen jälkeen, kun Saksan armeija oli valloittanut hänen kotikaupunkinsa Maastrichtin. Hän teloitti maanmiehensä osana partisaanien vastaista operaatiota.

Hollantilainen Teun de Groot näkee isänsä tappajan oikeudessa ensi kertaa silmästä silmään.

- Olen pettynyt, jos häntä ei tuomita loppuiäkseen vankilaan, vaikka se tarkoittaakin hänen kohdallaan enää muutamaa vuotta, de Groot pohti AP:n haastattelussa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?