Prinssi puukotti äitinsä Malesiassa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Prinssi puukotti äitinsä Malesiassa

Kuninkaallinen perhedraama päättyi toissa päivänä hyvin surullisesti Malesian Pahangin osavaltiossa.

26.7.2006 7:24

Pahangin sulttaani Ahmad Shahin sisarpuoli Tengku Puteri Kamariah, 64, kuoli poikansa, prinssi Tunku Rizal Shahzanin, 21, veitseniskuihin.

The Timesin mukaan Shahzan oli ensin hyökännyt osittain halvaantuneen isänsä, Tunku Ismail Tunku Sulaimanin, 69, kimppuun ruuvimeisselillä. Kamariah oli syöksynyt suojelemaan miestään prinssin hyökkäykseltä, mutta sai pojaltaan puukosta selkäänsä.

Kamariahin viime hetket koki sukulainen, joka oli rynnännyt paikalle tappeluäänien hälyttämänä.

- Yritin auttaa häntä, mutta hän oli jo niin heikko, kertoi Tengku Ahmad Faisal.

Silminnäkijöiden mukaan prinssi vaikutti puukotuksen aikaan sekavalta ja poissaolevalta. Myöhemmin tuli tieto, että myös sairaalaan viety Shahzan oli kuollut.

- Arvelemme hänen menehtyneen huumeiden yliannostukseen, mutta se varmistuu vasta ruumiinavauksen jälkeen, totesi poliisin tiedottaja AFP:lle.

Vatsaan haavoittunut isä kiidätettiin sairaalaan.

- Hän tiesi ambulanssissa, että hänen vaimonsa on poissa, mutta hän ei vieläkään tiedä, että hänen poikansakin on kuollut, sanoi poliisin tiedottaja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?