Severi

Ulkomaat

Murhaaja odotti rappukäytävässä

Julkaistu: , Päivitetty:

Koko maailmaa kohauttanut venäläistoimittaja Anna Politkovskajan murha toteutettiin hiljaisesti ja tappavalla ammattitaidolla - yhtä asiaa lukuun ottamatta.

Viileästi toiminut tappaja ei huomioinut ollenkaan sitä, että Politkovskajan kotitalon kulmalla ollut turvakamera tallensi hänen liikkeensä. Eilen julkaistuissa turvakamerakuvissa näkyy pitkä, mustiin vaatteisiin pukeutunut lippalakkipäinen mies, joka ryntää kiireessä pois tapahtumapaikalta.

- Kysymyksessä oli ennalta harkittu ja huolella valmisteltu rikos. Emme kuitenkaan ymmärrä, miksi murhaaja ei tuhonnut turvakameraa eikä yrittänyt peitellä kasvojaan, poliisi ihmetteli uutistoimisto RIA Novostille.

Viranomaiset uskovatkin, että palkkamurhan toimeenpanneet tahot ovat jo eliminoineet murhaajan turvakamerakuvien vuoksi. Poliisi teetti kuvien perusteella kasvoluonnoksen, jonka avulla murhaajaa yritetään tunnistaa.

Anna Politkovskaja saapui viimeisen kerran Moskovan keskustan Lesnaja-kadulla sijaitsevalle kerrostaloasunnolleen neljän jälkeen lauantai-iltapäivällä.

Venäjän hallituksen tiukkana arvostelijana tunnettu toimittaja oli parkkeerannut hopeisen Ladansa kadulle kauppamatkan päätteeksi. Ostoskassinsa hän jätti jostain syystä sisälle ajoneuvoon.

Novaja Gazeta -lehdessä työskennellyt Politkovskaja ehti astua eteishallissa olevaan hissiin, jolloin rappukäytävässä lymyillyt murhaaja iski. Tuntematon henkilö ampui Politkovskajaa ilmeisesti ensin rintaan. Tämän jälkeen tappaja viimeisteli työnsä ampumalla laukauksen suoraan päähän.

- Tappaja toimi erittäin ammattimaisesti, eikä kukaan kuullut mitään, Itar-Tassin poliisilähde totesi.

Poliisin mukaan naapuri löysi Politkovskajan ruumiin noin viideltä Moskovan aikaa. Ampuminen oli tapahtunut arviolta puoli tuntia aikaisemmin.

- Löysimme hissistä neljä hylsyä ja Makarov-pistoolin, apulaissyyttäjä Vjatsheslav Rosinski kertoi uutistoimisto Itar-Tassille.

Yhdeksänmillinen Makarov tunnetaan venäläisten palkkamurhaajien suosimana aseena.

Poliisin mukaan murhaaja tiesi rappukäytävän ovikoodin, ja hän oli muutenkin hyvin perillä Politkovskajan lauantaisista liikkeistä ja aikataulusta.

Murhaaja tallentui turvakameralle (BBC)

Kuvia kynttilämielenosoituksesta

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

  2. 2

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  3. 3

    Yksin keskellä yötä ulos jätetyn Sherin, 3, katoaminen saattoi ratketa – pikkulapsen ruumis löytyi siltarummusta Texasissa

  4. 4

    Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

  5. 5

    F1-tallin pomot tyrmistyivät tuomarien päätöksestä – ”Kimi Räikkönen ei itsekään ymmärtänyt, miksi hän oli palkintopallilla”

  6. 6

    Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

  7. 7

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  8. 8

    Niki Lauda jyrähti Verstappenin ja Räikkösen kohutilanteesta: ”Tyhmemmin ei voi toimia”

  9. 9

    Ensilumi saattaa saapua mereltä etelärannikolle jo ensi yönä – runsaampia sateita tulossa viikon puolivälissä

  10. 10

    Presidentti Macronin Nemo-koira keskeytti ministerien kokouksen – lorotti suoraan Elysée-palatsin takkaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  3. 3

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  4. 4

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  5. 5

    Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

  6. 6

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  7. 7

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  8. 8

    MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

  9. 9

    Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

  10. 10

    Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  6. 6

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  7. 7

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  8. 8

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  9. 9

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  10. 10

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

  2. 2

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  3. 3

    Yksin keskellä yötä ulos jätetyn Sherin, 3, katoaminen saattoi ratketa – pikkulapsen ruumis löytyi siltarummusta Texasissa

  4. 4

    Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

  5. 5

    F1-tallin pomot tyrmistyivät tuomarien päätöksestä – ”Kimi Räikkönen ei itsekään ymmärtänyt, miksi hän oli palkintopallilla”

  6. Näytä lisää